31.12.2019 1 min lukuaika

Uusi vuosi on lupausten aikaa. Usein lupaamme itsellemme paremman hyvinvoinnin tulevalle vuodelle: painon pudottamisen terveelliselle tasolle, sohvalta nousemisen ja liikunnan lisäämisen. Sokerikoukun selättämisen ja stressittömämmän otteen arkeen. Usealla tavoite ja päätös ovat selkeänä mielessä. Valitettavan usein se ei kuitenkaan riitä, kun muutokseen lähtee yksin.

Kiire alkaa painaa. Tuntuu, ettei ehdi pitämään huolta kunnollisesta ruokavaliosta; jotain reseptejäkin pitäisi jaksaa etsiä, miettiä etukäteen, ettei kaupasta tule napattua aina niitä suklaapatukoita mukaan. Sokerinhimo yllättää ja terveellinen ruokavalio alkaakin kuulostaa aivan liian kaukaiselta haaveelta.

Liikkuakin pitäisi. Mutta ilman treeniohjelmaa tai tarkkaa suunnitelmaa aloittaminen takkuaa: mitä kaikkea pitikään treenata ja miten paljon, missä järjestyksessä? Pahimmillaan ensimmäisellä viikolla itsensä tulee repineeksi siihen kuntoon, etteivät pelkkä ajatus muutamasta askelkyykystä kuvottaa. Liikunta jää ja treenivaatteet haudataan kaapin pimeimpään nurkkaan.

Painokin tuli luvattua pudottaa terveelliselle tasolle. Työterveydessä jaksetaan muistuttaa, miten paljon paino vaikuttaa sairauksiin ja terveyteen. Samalla oma olo on kuitenkin pöhöttynyt ja huono, kehossa raskasta olla. Paino vaan junnaa paikallaan, pahimmillaan nousee vain lisää, ja motivaatio katoaa täysin musertavien lukujen tuijottaessa vaa’alta.

Me suomalaiset harvemmin puhumme painonpudotuksesta tai ruokavaliosta. Kaikki tietävät kuitenkin, että omasta terveydestä tulisi pitää huolta. Mutta kun se ei sujukaan niin hyvin, on helpompi olla vaan hiljaa.

Hiljaisuus ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa. Totuus on, ettei näiden asioiden eteen ei kenenkään tarvitse puurastaa yksin – tarjolla on osaavaa apua ja tukea. Oli sitten tavoitteena vähähiilihydraattinen täsmäisku sokerikoukun katkaisemiseen, painonpudotus liikunnalla ja ruokavaliolla tai ihan vaan kotikuntoilun aloitus, osaava valmentaja tekee eron. Kun joku auttaa ja opastaa, tsemppaa sekä kannustaa, on helpompi muuttaa tavoitteet todellisuudeksi.

Jokaisella meistä on mahdollisuus oppia, kehittyä, saada varmuutta ja saavuttaa tuloksia. Siinä auttavat ammattilaisemme FITFARMin valmennuksissa.

Tule sinäkin mukaan ja tee uudenvuodenlupauksistasi totta!


LIITY SÄHKÖPOSTILISTALLE JA SAA ILMAISIA VINKKEJÄ