02.02.2022 4 min lukuaika

Satu kehittyi FITFARMin verkkovalmennusten avulla

On vuosi 2017 ja Satu Takala katselee työkaverinsa touhuamista työpaikan keittiössä. Kaurapuuro höyryää kattilassa ja kollega hämmentää puuroa tyytyväisenä.

”Tulee sitten töihin tekemään aamiaista, miksei hän syö kotonaan”, mutisee Satu itsekseen.

Satu itse tosin ei edes syö aamupalaa. Kahvi riittää. Ja kahvilla pärjätään helposti koko päivä. Ei ole aikaa syödä, hän selittää itselleen. Korkeintaan nuudelikeitto lämpiää joskus mikrossa.

Lehdissä lukee, että hiilihydraatit ovat vaarallisia. Satu jättää varmuuden vuoksi leivän ja pastankin pois, ettei vain kiloja tulisi enempää. Töistä tullessa olo on kaamea. Väsyttää, nälkä on karmiva ja veto on aivan pois.

Satu valmistaa ruoan ja lisää reilusti kermaa sekä voita, sillä on ansainnut ne, koska hän on kituuttanut kahvilla koko päivän. Ja olihan hän laittanut ruokaan mukaan myös vähän kasviksia. Viikonloppuna saa sitten herkutella kaksin käsin, koska vapaapäivät oli ansaittu kovalla työllä.

Mieleen muistuu lapsuuden ruokahetket. Silloin hän oli liikunnallinen ja harrasti muun muassa koripalloa SM-tasolla. Myös tanssi, uinti ja pyöräily kuuluivat arkeen. Kotona käytiin syömässä ruoka-aikoina tavallista kotiruokaa sen enempää miettimättä ja pian taas mukavat liikuntaharrastukset kutsuivat. Satu kaipaa noita aikoja.

Kun työelämän vastuullisuus vei mukanaan, unohti Satu itsensä ja omat tarpeensa. Välillä hän innostui juomaan smoothieita ja syömään vihreää, mutta ei jaksanut pitää yllä terveellistä ruokavaliota kauaa. Hän on aina kuitenkin ollut sporttinen ja nauttinut liikkumisesta, nyt peilistä tuijottava kuva ei näyttänyt yhtään itseltä.

Valokuva ajoi muutokseen

Viikkojen aikana Satu alkaa huomata aamuisin puuroa keittävässä työkaverissaan muutoksia. Nainenhan hoikistuu silmissä. Satu päätti kysyä kollegalta, mistä hänen muuttunut ulkomuotonsa johtuu. Nainen kertoi olevansa mukana FITFARMin valmennuksessa ja saavansa sieltä neuvoja terveempään elämään. Satu pisti nimen mieleen, mutta unohti sitten koko asian.

Vuoden 2017 kesäpäivänä Satu näki kuvan itsestään ystävänsä häistä ja järkyttyi.

"Istuin kuvassa kesämekossani väsyneenä, turvonneena ja ilottomana. Silloin tajusin, että nyt riitti. Tämän täytyy loppua!"

Satu ilottomana ennen valmennuksiin osallistumista

Työpaikalla esimies oli huomannut Satun väsymyksen ja kommentit kipeästä selästä ja päästä. Hän ehdotti, josko Satua kiinnostaisi painonnosto. Hän kuitenkin käveli työmatkat ja yritti olla aktiivinen, vaikka syöminen oli edelleen mitä sattui. Satu kokeili ja innostui lajista kerrasta ja tunsi, että oli vihdoin löytänyt itselleen sopivan liikuntamuodon.

Selkä- ja pääkivut vähenivät, mutta vointi oli edelleen voimaton ja tunkkainen, koska hän ei osannut syödä oikein. Painoa oli kertynyt lähes 100 kiloa. Silloin Satu muisti kollegansa vinkin FITFARMista. Hän säntäsi koneen ääreen ja osti SUPERDIEETTI®-valmennuksen siltä istumalta. Oli aika muuttaa elämäntavat ja saada sporttinen, kevyempi keho takaisin.

Lue myös: Parhaimmat vinkit laihduttamiseen!

Valmentajien neuvot upposivat

Satu huomasi tammikuussa 2019 alkaneen valmennuksen ruokavalion tasaavan vaikutuksen jo ensimmäisinä viikkoina. Vaikka entinen kahviaddikti järkyttyikin ensin ruokamääristä, oli hän silti päättänyt luottaa valmennukseen sataprosenttisesti. Hän ajatteli, että riippumatta siitä, mitä reseptit sisältävät, ruoat tehdään. Valmentajat tekivät Satuun ison vaikutuksen omalla esimerkillään.
"Olo pysyy niin fyysisesti kuin psyykkisestikin tasaisena kun syön säännöllisesti päivän mittaan sovitut ruoat. Koko ajan on sellainen virtaava olo. Valmentaja sai mut ymmärtämään, miten suuri vaikutus ruoalla voikaan olla."

 

Ensin Satu tosin kärsi väsymyskohtauksista, sillä keho ei ollut tottunut vastaanottamaan niin paljon hiilihydraatteja. Valmentajan ohjeen mukaisesti, hän kävi tarkastamassa tilanteen verikokeissa. Kun tulokset olivat normaalit, lisättiin hiilihydraatteja ruokavalioon pikkuhiljaa ja väsymys poistui.

Painonnosto sai oikean ruokavalion ansiosta uutta puhtia ja Satu osallistui ensimmäisiin SM-kisoihin jo huhtikuussa. Olohuoneen hyllyllä komeileekin nyt kisoista voitettu pronssimitali.

Paino tippui ja keho muovautui sporttisemmaksi. Satu siirtyi Superdieetistä FITFARMin SPORT™-valmennukseen ja sai taas kiinni nuoruuden liikuntapainotteisesta elämästä, niin kuin hän oli toivonut. Uusia ystäviäkin tuli elämään FITFARMin Facebook-ryhmän avulla.

Satu tunsi olonsa hyväksi ja kauniiksi. Yllätyksiäkin sattui matkan varrelle. Eräänä päivänä Satu oli valitsemassa mekkoa palaveriin, vaikka ajatteli ettei mikään niistä kuitenkaan mahdu hänen päälleen. Yllättäen mekot olivatkin sopivia, monet jopa liian isoja.

"Olin niin keskittynyt valmennettavana olemiseen ja tekemiseen, etten ollut edes tajunnut, miten keho olikin pienempi kuin ennen. Se oli iloinen yllätys."

Kun olo keveni, virtaa jäi vielä juoksuharrastuksen aloittamiseen. Ensin Satu juoksi valotolppien välejä. Vuonna 2020 hän juoksi jo 17 kilometrin matkan eli melkein puolimaratonin!

Satu onnellisena juoksemassa näyttäen haukkareita.

Kotiruoka riittää

Tänä päivänä Satu on tyytyväinen elämäänsä. Hän on EM-hopeamitalisti painonnostossa ja elämä sekä paino aaltoilee harrastuksen mukaan. Ja se on ok. Hän miettii aikaa, jolloin olo oli jatkuvasti kurja. Sitä hän ei enää ikinä halua takaisin. Silti hän voi tavata ystäviä joskus herkkujen äärellä, koska perussyöminen on kunnossa. Satu kokee, että nykypäivänä ruokaan laitetaan kauheasti latauksia. Lapsuuden kotiruoka riittää, eikä ruoan tarvitse olla mitään ihmeellistä. Hän miettii aiempaa tapaansa syödä vasta, kun oli sen ansainnut.

"Arjen ei tarvitse olla juhlaa. En enää palkitse itseäni ruoan avulla. Jos töissä on ollut kiireistä, rentoudun mieluummin palauttavalla lenkillä ja saunalla tai ihanalla kynsi- tai jalkahoidolla."

Satu on on oppinut, että maltti on valttia. FITFARMin valmentaja sai hänet ymmärtämään, että jos huonoa elämäntapaa on kerryttänyt 30–40 vuotta, ei olo muutu sormia napsauttamalla. On tehtävä töitä sen teen. Hän kannustaa ihmisiä kuitenkin aloittamaan valmennuksen, sillä se voi olla lähtölaukaus uudelle loppuelämälle.

Satu tekemässä kyykkyjä suurilla painoilla salilla.

"Jos lähdet valmennukseen, ole valmis valmennettavaksi. On luotettava valmentajan ohjeisiin ja annettava muutokselle aikaa. Pitkäjänteisyys tuottaa tuloksia ja itsevarmuus kasvaa päivä päivältä."

Nykyään Satu on itse se, joka keittelee höyryävää kaurapuuroa työpaikan keittiössä aamuisin ja toimii ehkä nyt itse tietämättään esikuvana jollekin toiselle, joka kaipaa muutosta elämäänsä.

Satu EM-hopeamitali kaulassaan onnellisena muodostaen sydämen sormillaan.

Onnistujatarinan on kirjoittanut journalisti Niina Linna

Tämä oli asiakkaamme Satun tarina. Jos sinullakin on tietty tavoite mielessä, jonka haluaisit saavuttaa, lähde sinäkin mukaan SPORT™-valmennukseen!


Huom! Tätä valmennusta/kurssia ei voi maksaa liikuntaedulla.