09.02.2022 3 min lukuaika

Mitron huikea onnistujatarinan

Joka kevät tuli uusi nestepaasto tai muu radikaali dieettiyritys. Niin kului vuosia Mitro Koskiluoman, 47, aikuiselämästä.

”Olin kavereiden keskuudessa kävelevä vitsi, koska kokeilin milloin mitäkin, ja huonolla menestyksellä. Olen käyttänyt jopa laihdutuspohjallisia joskus, niissä oli akupunktiopisteitä hierovia nystyröitä”

Vaikka pohjalliset nyt naurattavat ja vähän nolottavatkin, ongelma oli tuolloin todellinen. Yrittäjän arki on monesti stressaavaa ja kiireistä, niin myös hifiliikettä Helsingissä pyörittävän Koskiluoman, ja se näkyi ruokailuissa. Säännöllistä rytmiä ei ollut lainkaan.

Aamulla Mitro söi aamupalan, mutta seuraava ateria saattoi olla lautasella vasta illalla – pahimmillaan se koostui pussillisesta ranskalaisia ja viineristä. Päivän aikana kertynyttä nälkää oli illalla liki mahdoton nitistää. Jatkuessaan vuosia epäsäännöllinen arki oli kerännyt vyötärölle kiloja. Olo oli vetämätön, eikä energiaa ollut mihinkään ylimääräiseen.

”Ja jos joskus söi normaalin aterian päivällä, niin keho saattoi tiltata ihan täysin. Pari kolme tuntia meni älyttömän väsymyksen kourissa.”

Pysäyttävä kauppareissu

Kerran kauppareissulla Koskiluoma sattui osallistumaan ilmaiseen kehonkoostumusmittaukseen. Tarkat arvot eivät jääneet mieleen, mutta mittaajan sanat Koskiluoma muistaa edelleen. Omasta mielestään Koskiluoma ei ollut erityisen huonossa kunnossa, eikä kokenut itseään varsinaisesti lihavaksi.

”Hän sanoi, että jos et tee jotakin ruokavaliollesi, voi olla, ettet ole kovin pitkäikäinen. Se kyllä soitti hälytyskelloja. Olin mielestäni normaali suomalainen mies. Mutta nyt kun katson sen aikaisia kuvia, en meinaa tunnistaa itseäni.”

Mitro ennen valmennusta.

Mitro ennen valmennusta

 Lue myös: Tietopaketti ketogeenisestä ruokavaliosta

Yksi Koskiluoman asiakkaista suositteli kokeilemaan FITFARMin valmennuksia.

”Hän sanoi, että siitä voi tulla elämäntapa. Ja se avasikin minulle tien pysyvään muutokseen.”

Vuonna 2018 SUPERDIEETTI®-valmennuksella putosi parikymmentä kiloa, ja sen jälkeen vielä FITFARMin KETO49-valmennuksella 13. Avain onnistumiseen oli ehdottomasti se, että elämäntapaa oli mahdollista jatkaa.

Ja vaikka esimerkiksi jokavuotinen nestepaasto toikin Koskiluoman elämään hetkellisesti virkeyttä, lopulta oli kyse vain elimistön puolustusmekanismista, hän pohtii. Pelkkään kalorien laskemiseen elämäntapamuutoksen tapana Koskiluoma ei usko. Moni muukin asia vaikuttaa kehon toimintaan, esimerkiksi stressi, joka jumittaa aineenvaihduntaa. Siksi omaa oloa on hyvä tarkkailla, hän ajattelee.

”Olen myös oppinut kuuntelemaan omaa kehoa ja sitä, millainen fiilis minulle mistäkin ruoasta tulee. Sillä on vaikutusta lähiaikojen energiatasoon.”

Esimerkiksi sokeriset leivonnaiset tekevät Koskiluomalle ylivirittyneen olon, ja jos taas syö vaikkapa parsaa useana päivänä viikossa, sitä elimistö alkaa myös haluta.

”Kaurapuuro on jäänyt aamuihini, samoin raejuustopohjainen smoothie, jonka vedän aamulenkin jälkeen.”

Joka syksy dieettien lisäksi Koskiluoma aloitti urheilun. Aloitus tapahtui aina sata lasissa, ja se sai innon myös nopeasti hiipumaan. Hän lähti aamulla seitsemältä juoksemaan ennen aamiaista, ja sai tehtyä sitä parin viikon ajan.

”Sitten tulin aina kipeäksi, koska vastustuskyky tippui rytinällä. Olin ihan liian on-off-tyyppi.”

Mitrolla on hyviä kokemuksia FITFARMin valmennuksista, kuvassa hän hoikkana ja onnellisena valmennuksen jälkeen.

Mitro onnistui FITFARMin valmennuksilla!

Lue myös: Miten laihtua?

Muuttuneet näkemykset

Nyt lenkkeily on kuitenkin tullut jäädäkseen. Siihen auttoi tärkeä oivallus: hyvä kunto rakennetaan pikku hiljaa. Peruskuntoa on kehitettävä ensin, ennen kuin lähtee juoksemaan.

”Kävelin 5–6 kertaa viikossa pitkiä lenkkejä ja vasta kolmen kuukauden kuluttua aloin juoksemaan. Silloinkin vain joka kolmantena päivänä.”

Arkena Koskiluoma on omalla liikkeellään kello 12–18. Silloin aamulenkille jää hyvin aikaa – ja ehkä tarvittaessa päiväunillekin.

”Laiskuutta ja nautintoakin pitää mahtua elämääni. En ole mikään elohiiri aamusta iltaan, vaan välillä on pakko pysähtyä.”

Tällä hetkellä toiselta ammatiltaan trumpetistina toimiva Koskiluoma ylläpitää elämäntapojaan itsenäisesti. Se onnistuu, koska pitkäjänteinen tekeminen on hänelle tuttua.

”Olen nuoresta asti harjoitellut trumpetin soittoa. Minulle järjestelmällinen tekeminen minkä tahansa asian parissa on helppoa ja luontaista.”

Koska kyseessä on elämäntapamuutos, ei arkea kannata vetää liian kireäksi, Koskiluoma sanoo. Tällä hetkellä Koskiluoman fokus onkin kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Ruoan lisäksi hän haluaa pitää huolta henkisestä tasapainosta, palautumisesta ja hyvästä unesta.

”Minulla on nyt eväät siihen, että pystyn koska tahansa ottamaan vaikka kahden kuukauden tosi tiukan dieetin, mutta en tällä hetkellä koe siihen tarvetta.”

Mitro onnistui FITFARMin valmennuksilla, kuvassa Mitro ennen valmennusta

Mitro onnellisena onnistuttuaan Fitfarmin valmennuksilla.

Lue myös: Edes syöpä ei pystynyt pysäyttämään Helenan vauhtia

Koskiluoma on ollut tyytyväinen FITFARMin valmennuksiin ja siihen, mitä ne hänen elämäänsä toivat.

”Mielestäni FITFARM ansaitsisi valtiotason tunnustuksen kansanterveyden edistämisestä.”

Nykyään Koskiluoma nousee aamuisin mielellään ylös sängystä ja miettii, mitä tänään mahtaa tapahtua. Elämään jaksaa suhtautua innostuksella, kun energiaa on riittävästi. Koskiluoma on omien sanojensa mukaan myös mukavampi muita kohtaan.

”Olen aktiivisempi, ja elämässäni on muutakin kuin työ, koska jaksan paremmin. Minua kiinnostaa muutkin ihmiset ja heidän hyvinvointinsa. Elämäni ei ole enää omaan napaan tuijottamista. Jos ihminen voi hyvin, hän voi olla parempi myös toisille.”

Tämä oli Mitron tarina. Tee sinäkin elämäsi paras päätös ja lähde mukaan huippuammattilaisten valmennettavaksi SUPERDIEETTI®-, KETO49®- tai VHH-valmennukseen!


Huom! Tätä valmennusta/kurssia ei voi maksaa liikuntaedulla.