Valmentaja Matias Koistinen on ehkä sinullekin tuttu ja hän valmentaa meillä useissa eri valmennuksissa (SPORT™, SUPERDIEETTI®, VHH). Kysyimme Koistiselta parhaat vinkit kevyemmän olon saavuttamiseen!
Huolehdi, että syöt tarpeeksi kasviksia. Noin 200 g lounaalla ja päivällisellä on hyvä määrä! Syö kasvikset aina ensin ja sitten vasta muut ruoat niin huomaat, että kasviksetkin täyttävät!
Huolehdi arkiaktiivisuudesta! Valitse portaat hissin sijaan, kävele kauppaan jos pystyt, nouse työpäivän aikana nousemaan, käy kävelylenkeillä. Arkiaktiivisuus on iso osa meidän energiankulutusta, sitä ei kannata aliarvioida. Aina ei tarvitse lähteä tunnin treenille, vaan 10-15 min siellä täällä aktiivisuutta säännöllisesti kumuloituukin isoksi asiaksi.
Syö säännöllisesti 2-4 tunnin välein - näin herkuttelun tarve vähenee. Herkut kuuluvat elämään mutta niitä ei ole kuitenkaan hyvä syödä jatkuvasti. Kun syöt 80 % ajasta järkevästi ja terveellisesti, elämään kyllä mahtuu karkkia, kakkupala tai burgeri. Jos syöt liian vähän ”normaalia” ruokaa, kasvaa äkkiä napostelun ja herkuttelun määrä huomattavasti suuremmaksi osioksi kuin 10-20% energiansaannistasi ja tämä näkyy usein jaksamisessa sekä myöskin vyötäröllä.
Keskity omaan tekemiseen äläkä vertaa itseäsi muihin. Jokaisen kroppa toimii eri tavalla ja joillakin painonpudotus tapahtuu nopeammin kuin toisilla. Tärkeää on muistaa, että jokainen hyvin tehty valinta, oli se sitten yksittäinen ateria tai sunnitelman mukaan toimittu päivä, se vie sinua eteenpäin ja oikeaan suuntaan!
Lähde mukaan SUPERDIEETTI®-valmennukseen, jossa Matias valmentaa sinua. Saat järkevät ohjeet terveellisen ruokavalion ja treeniohjelman noudattamiseen. Uusia rutiineja on helpompi rakentaa valmentajan avulla ja saat tuloksia kun kokonaisuus on mietitty järkevästi!
Artikkelin on kirjoittanut valmentaja Matias Koistinen.
Lue myös: 5 syytä miksi pakarat eivät kehity ja vatsalihakset eivät tule esille