Oletko sinäkin kiinnostunut ketogeenisestä ruokavaliosta? Ketogeeninen ruokavalio on ollut yksi suosituimmista ruokavalioista jo vuosia, eikä sen suosio näytä laantuvan. Eikä mikään ihme, meidänkin Keto49®-valmennuksessa olleet ovat saavuttaneet huikeita tuloksia ketogeenisella ruokavaliolla. Esimerkiksi asiakkaamme Ellen pudotti 10 kg ketogeenisen ruokavalion avulla. Vaikka ketogeenisen ruokavalion tulokset puhuvatkin puolestaan, monet ruokavalion aloittamista harkitsevat kaipaavat konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä ruokavalion aikana voi syödä, sillä ruokavaliota voi toteuttaa niin eri tavoin.
Saamme paljon kyselyä, millainen voisi olla ketogeenisen ruokavalion esimerkkiviikko ja tästä syystä päätimme kirjoittaa tämän artikkelin aiheeseen liittyen. Kannattaa siis jatkaa lukemista!
Ennen vinkkien esittelyä, perehdytään kuitenkin ensin hieman ketogeeniseen ruokavalioon ja sen perusperiaatteisiin.
Ketogeenisessa ruokavaliossa rajoitetaan merkittävästi hiilihydraattien saantia, jolloin rasvan ja proteiinin rooli energianlähteenä korostuvat. Kun keho ei saa hiilihydraatteja, keho laskeutuu ketoosiin ja alkaa hyödyntämään hiilihydraattien sijaan rasvaa energianlähteenään. Voit tutustua tarkemmin ketogeenisen ruokavalion periaatteisiin asiantuntijoidemme kokoamassa tietopaketissa.
Kun kokeilet ketogeenista ruokavaliota esimerkiksi muutaman viikon ajan, tulet todennäköisesti yllättymään sen herkullisuudesta. Silti ketogeeniselle ruokavaliolle siirtyminen saattaa aiheuttaa hieman päänvaivaa, koska hiilihydraatteja rajoitetaan tällä ruokavaliolla huomattavasti.
Mitä syödä aamiaisella, kun aamupuuro ei kuulu ruokavalioon? Entä lounaalla tai päivällisellä, kun pasta tai riisi eivät kuulu ruokavalioon? Voit hyvin testata ketogeeniseen ruokavalioon sopivia reseptejä jo ennen kuin siirryt kokonaan noudattamaan uutta ruokavaliota.
Ketogeenisen ruokavalion esimerkkiviikko antaa hyviä ideoita, millaisia uusia, herkullisia aterioita voi ottaa vanhojen, totuttujen aterioiden rinnalle.
Tämä ketogeenisen ruokavalion esimerkkiviikko ja sen vinkit perustuvat meidän Keto49®-valmennuksen ideologiaan. Kuten valmennuksessa, myös tällä keton esimerkkiviikolla syödään 3 ateriaa päivässä ja ruokavalinnoissa suositaan pehmeitä, laadukkaita rasvoja ja vihreitä kasviksia sekä monipuolisesti eri proteiinin lähteitä.
Perinteiset aamupalareseptit rakentuvat puurojen ja leipien ympärille, mutta mitä syödä silloin, kun ruokavalioon ei kuulu hiilihydraatteja? Pitääkö aamupala tällöin ollenkaan nälkää?
Vaihtoehtoja on itse asiassa todella paljon ja myös hiilihydraatittomat ateriat pitävät hyvin nälkää!
Voit koostaa aamupalasi ketogeenistä ruokavaliota noudattaessa esimerkiksi tekemällä herkullisen munakkaan ja lisäämällä annokseen kasviksia. Hyvä ja kätevä vaihtoehto on myös raikkaan vihersmoothien tekeminen hyödyntäen vihreitä kasviksia ja soijarahkaa. Tämän voit tehdä esimerkiksi edellisenä iltana valmiiksi, jolloin voit napata aamiaisen valmiina matkaan esimerkiksi töihin lähtiessä.
Myös seuraavat reseptit toimivat erittäin hyvin ketogeenisella ruokavaliolla aamupaloina ja saavat maistajansa rakastumaan ketoiluun!
Miten sitten koostaa maittava ja ravitseva lounas tai päivällinen ketogeenisellä ruokavaliolla? Kun hiilihydraatit jätetään pois pääruuilta, täytyy tätä energiavajetta korvata korostamalla rasvan- ja proteiinin lähteiden osuutta aterialla.
Näin lounas ja päivällinen voidaan koostaa lisäämällä aterioille laadukkaita rasvanlähteitä, kuten oliiviöljyä, avokadoja, pähkinöitä ja siemeniä sekä lisäämällä vielä hieman proteiinin osuutta aterialla. Sen sijaan siis, että miettisi, mitä ateriasta jää uupumaan voikin miettiä, mitä aterialle voisi lisätä!
Ketogeenisessa ruokavaliossa esimerkiksi herkulliset ruokaisat salaatit toimivat myös erinomaisesti lounaana ja päivällisenä.
Ruokaisa salaatti syntyy esimerkiksi vihreistä kasviksista, avokadosta, lohesta ja voipa annokseen loihtia myös ihanan kastikkeen oliiviöljystä ja lemppari mausteistasi.
Jos taas kaipaat muusia ateriallesi, esimerkiksi lohen kaveriksi, luonnistuu tämä kädenkäänteessä kukkakaalista ja täysmajoneesista. Entä oletko kuullut mantelijauhosta? Siitä voit valmistaa parissa minuutissa herkulliset leivät, jotka sopivat vaikkapa burgerin kansiksi ketogeenisen ruokavalion esimerkkiviikkoa noudattaessa.
Ota ketogeenisen ruokavalion esimerkkiviikolle talteen myös seuraavat vastustamattomat ketoreseptit:
Miten sitten käytännössä toteuttaa ketogeenisen ruokavalion esimerkkiviikko? Voit aloittaa testaamalla esimerkiksi yksittäisiä reseptejä oman, totutun ruokavalion ohessa. Isommat kokeilut ja ruokavaliolle siirtyminen kannattaa kuitenkin tehdä ammattilaisen ohjeistuksella.
Jos haluat saada kaiken hyödyn ketogeenisestä ruokavaliosta, suosittelemme lähtemään mukaan Keto49®-valmennukseen, jossa saat huippuvalmentajien tuen ketoiluun!
Kun tukenasi ja apunasi on alan asiantuntijat, ketogeeniselle ruokavaliolle siirtyminen tapahtuu turvallisesti ja opit paljon ravitsemuksesta sekä ymmärrät, miksi mitäkin tehdään ja millainen vaikutus muutoksilla on kehosi toimintaan. Valmennuksesta saat myös kattavan valikoiman herkullisia reseptejä ja valmentajien avun reseptien muokkaukseen. Asiakkaamme ovat saavuttaneet valmennuksellamme huikeita tuloksia - tutustu esimerkiksi asiakkaamme huikeaan onnistumiseen, kun hän saavutti ketoilulla -14 kg painonpudotuksen! Nähdään valmennuksessa!