Tian muutoskuvat edestäpäin ennen ja jälkeen KETO49-ketodieetin.

Tian muutoskuvat sivustapäin ennen ja jälkeen KETO49-ketodieetin.

Tian muutoskuvat takaapäin ennen ja jälkeen KETO49-ketodieetin.

"Keto49 seitsemän viikkoa nyt takana ja tässä tulokset. Lantiolta lähti 8cm, reisistä 4cm ja vyötäröltä 10cm. Lähtöpaino oli 63,6 eli normaalissa painossa oltiin, mutta keskivartaloon oli kertynyt ylimääräistä. Nyt painan 57kg ja pääsin tavoitepainooni.

Ennen keto49 ruokailutottumukseni eivät olleet niinkään huonoja vaan söin erittäin epäsäännöllisesti. Välillä viisi ateriaa päivässä ja välillä vain yhden. Lisäksi kärsin laktoosi-intoleranssista, gluteeniyliherkkyydestä ja ärtyneen suolen oireyhtymästä.

Vatsa oli aina turvonnut ja kipeä. Keto49 liityttyäni vatsavaivat loppuivat, ei turvottanut oikeasti kertaakaan dieetin aikana. Alussa oli hieman huimausta ja pahaa oloa, mutta kun dieetti eteni, oireet hävisivät ja olotila oli virkeä. Lisäksi pidin erittäin paljon ruokapuolesta, se että valmennus oli rakennettu hyvien rasvojen ympärille. Ruokaa sai syödä minusta monipuolisesti ja kunhan kokeili eri keto49 reseptejä, ei kyllästynyt mihinkään ruoka-aineeseen.

Kaiken kaikkiaan erinomainen valmennus ja nyt tarkoituksena jatkaa keto365 vhh-ruokavaliolla, jossa opettelen pitämään tuloksia yllä. Lisäksi lisään hieman hiilareita mukaan, jotta treeni kulkee paremmin ja tulokset ovat nousujohteisempia. Kiitos koko fitfarm porukalle ja erityiskiitos Saila Hilvolalle, joka jaksoi tsempata ja auttaa koko valmennuksen ajan, huippuvalmentaja.❤️ 

P.S multa näköjään löyty selkä uudestaan, kun rasva paloi ympäriltä. Ja pahoittelut kamalista rusketusrajoista, jotka on jääny kesälomareissusta!

- Tia"

Tia oli mukana KETO49®-ketodieetillä! Lähde sinäkin mukaan pudottamaan painoa ja polttamaan rasvaa ketogeenisen ruokavalion avulla! Valmennus sopii kaikille perusterveille! 



Haluatko maksaa liikuntaeduilla?