"Aloitin 6.1.2020 Fitfarmin Keto49 dieetin. Olen aiemmin kokeillut monia laihdutusohjelmia, you name it... Kaikki aiemmat on katkenneet siihen makean himoon ja homma on rauennut siksi. Luin Keto49 kun selasin Fitfarmin sivuja. Sivuja päädyin selaamaan kun työkaverini oli kokeillut teidän superdieettiä aiemmin ja kertoi siitä.
Päätin kaiken kokeilemani jälkeen yrittää vielä tätä. Keto49 kuulosti lukemani perusteella siltä mitä tarvitsin. Saisin ryhmän ja valmentajan tuen, ohjeet joita noudattaa sekä mentaalipuolen valmennusta myös. Omalta osaltani Keto49 meni erinomaisen hyvin, vaikka alkuun pelotti kuinka käy. Missään vaiheessa ei ollut nälkä eikä mitään mielitekoja ollut. Pääsin makea himosta pois. Entinen suklaa addikti ja kertaakaan ei ole tehnyt mieli suklaata tämän dietin aikana.
Muutos omassa mielessä dieetin suhteen ja minäkuvan suhteen on ollut mieletöntä ja juuri sitä mitä olen kaivannut. Vaikeinta oli se säännöllisen syömisen opettelu, mutta sekin sujuu nyt 😊 Olen kiinteytynyt jo nyt vaikka matkani on vasta alussa. Ketoa minut sai kokeilemaan tulosten saanti lyhyessä ajassa ja kiinteytyminen samalla kuin paino putoaa, sekä se että oppisin jälkeen syömään säännöllisesti ja enemmän kasviksia.
Pudotettavaa minulla on vielä todella paljon ja matkani ketoilun parissa on vasta alussa, mutta näkyvät tulokset on lyhyessä ajassa motivoivat jatkamaan. Parasta tässä on ollut helppous ja erityisesti se ettei mitään mielitekoja ei ole ollut! Paino on pudonnut 4,8kg ja senttejä vyötäröltä 8cm, lantiosta 5, rinnanympärys 5cm ja peppu 4cm. Nämä 5,5 viikossa saavutettu tulokset motivoivat jatkamaan eteenpäin.
Isoin asia itselleni sen painonpudotuksen lisäksi on päänsisäinen puoli, johon Saila on ihan huippu valmentaja auttamaan ja opastamaan! Oma ajatusmaailma diettaamisen suhteen on muuttunut täysin! Ennen annoin heti periksi kun tuli joku takapakki ja lohduttauduin suklaalla. Nyt olen tajunnut sen, että teen tätä hommaa itseäni varten pitkällä tähtäimellä paremman elämänlaadun saavuttamiseksi. Ihmisen elämässä kun tulee niitä vastoinkäymisiä aina. Niistä pitää päästä yli muilla keinoin kun syömällä ja hautaamalla ne.
Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi ja tajunnut että on ok esim ystävien häissä syödä pala kakkua tai kinkkukiusausta ja seuraavana päivänä taas palata takaisin ketoiluun. Miksi luovuttaa kaiken sen kovan työn jälkeen mitä on jo itsensä eteen tehnyt? Tästä tuli minulle elämäntapa ja oma hyvinvointi ja itsensä kuunteleminen on tärkeää! Ei enää itsensä laiminlyömistä!"
Jenni osallistui KETO49-ketodieetille!