11.06.2019 2 min lukuaika

Kesä ja urheilu ovat täydellinen kombo

Kesä on monelle urheilullista elämäntapaa viettävälle sekä sitä aloittelevalle mahtavaa aikaa, sillä vaihtoehdot liikuntamuotojen suhteen lisääntyvät aurinkoisten kelien myötä. Lisäksi innostus lähteä liikkumaan on yleisesti ottaen korkeampi upealla kelillä kuin kylmällä lumisateella. Tavoitteelliset kilpaurheilijat ovat toki erikseen, sillä heillä on tietyt tarkat tavoitteet, joita tavoitellaan suunnitelmallisesti vuosien työllä. Tavoitteellisia kilpaurheilijoita löytyy Sport™-valmennuksestakin mutta muuten eri lajien harrastajien kannattaa ehdottomasti käyttää kesän aktiviteetit hyödyksi.

Esimerkiksi minun päälajina on lihasmassan kasvatus kuntosalilla mutta kun kesä tulee, lisään harrastuksiin esimerkiksi frisbeegolfin, tenniksen (ulkona), rantalentopallon, mäkijuoksut ja muut aktiviteetit. Näiden lajien harrastamisesta on minulle hyötyä myös päätavoitetta ajatellen, sillä saan joka syksy melkoisen ”sali-innostuksen” päälle kun kesällä on tullut tehtyä muutakin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kesällä salikertoja tulee esimerkiksi neljä viikossa plus muut lajit, kun taas talvella salikäyntejä voi tulla 6-8 kertaa viikossa. Minä en kuitenkaan treenaa ja urheile sen takia, että rakastan lihaksia… Minä urheilen sen takia, että rakastan urheilua!

Tennismaila joka makaa kallellaan kolmen tennispallon päällä tenniskentällä.

Monipuolinen kokonaisuus auttaa tavoitteiden saavuttamisessa

Sport™-valmennuksen vahvuus on monipuolinen kokonaisuus. Valmennuksen koko ideologia on urheilu, itsemme haastaminen ja kehittyminen. Jokainen koostaa viikkonsa omien tavoitteiden sekä ennen kaikkea mieltymysten mukaan. Sport on enemmänkin elämäntapavalmennus kuin 10 viikon projekti ja tämän mahdollistaa jatkuva eteneminen ympäri vuoden. Mikäli yritämme tehdä jotain mistä emme tykkää yhtään, on sen pitkäaikainen toteuttaminen mahdotonta. Minä olen väärä ihminen sanomaan mitä sinä haluat, sillä se tieto tulee vain sinusta itsestä. Kun sinä tiedät mitä sinä haluat, minä voin antaa työkalut tavoitteidesi saavuttamiseksi. 

Minun tehtäväni on varmistaa, että menet oikeilla ohjeilla kohti tavoitettasi - oli ohjeet sitten hyvin spesifejä, esimerkiksi lihasmassan kasvattaminen tai sitten monipuolisempi eri osa-alueiden kehittäminen. Sport-valmennuksessa saat kestävyys- ja saliohjelman (2,3 sekä 4 jakoisen), kotitreeniohjelmat, liikkuvuusohjelmat sekä kotona suoritettavan kuntonyrkkeily-kurssin. Tämän lisäksi jokaisen omat lajit, kuten minun yllämainitut kesäaktiviteetit, ovat enemmän kuin tervetulleita!

Ravitsemuksessa pätee samat asiat kuin muissakin urheilulajeissa kesän suhteen - mikäs sen hienompaa kun treenien jälkeen voi laittaa grillin tulille kasviksia ja lihoja varten, sekä kasan perunoita kattilaan kiehumaan! Ravinnon osalta Sport-valmennus tarjoaa sinulle varmasti sen mitä olet hakemassa koska valittavissa on gramman tarkat ohjeet eri tavoitteisiin (rasvanpoltto / aineenvaihdunnan nosto / ylläpito ruokavalio lihasmassan ja suorituskyvyn kehittämisen maksimoinniksi). Gramman tarkkojen ohjeiden lisäksi vaihtoehtona on olla punnitsematta ruokaa mutta noudattaa hyvää ruokavalio kokonaisuutta, mihin Sport-valmennus tähtääkin ravinnon osalta. Sportissa opit kuinka koostat urheilua tukevan ravitsemuksen silmämääräisesti ilman stressiä ja niin, että pystyt noudattamaan sitä lopun ikääsi. Valmennuksessa ei ole esimerkiksi ollut ikinä yhtään cheat mealia merkittynä ohjelmiin siitä syystä, että jokainen pitää cheat mealinsa silloin kun sen haluaa. Hyvään urheilua tukevaan ravitsemukseen kyllä mahtuu, tai voisi sanoa että jopa kuuluukin, monetkin grillijuhlat kesän aikana!

Olisiko nyt sinun aika viettää sporttinen kesä ja mennä kohti urheilullista elämäntapaa, jossa dieetit ja hampaan kiristelyt jäävät unholaan?

Artikkelin kirjoitti valmentaja Matias Koistinen

SPORT™ alkaa 24.6., lähde mukaan!


LIITY SÄHKÖPOSTILISTALLE JA SAA ILMAISIA VINKKEJÄ