Muutostarinani alkoi keväällä 2023, kun päätin luopua autostani ja vaihdoin sen sähköpyörään. Siitä lähtien olen liikkunut lähes kaiken arkikulkemisen pyörällä ja tehnyt kesän aikana paljon pitkiäkin pyöräseikkailuita.
Aluksi ajattelin, että lisäämällä liikuntaa se automaattisesti auttaisi ylipainon vähentämisessä.
Pyöräilin muun muassa Saariston rengastien ja muistan harmitelleeni vartalon löllymistä esimerkiksi hidastetöyssyn yli ajaessa. Makkarat hytkyivät vielä sata metriä töyssyn jälkeen. Koska pitkä ja raskas pyöräily vaati energiaa, oli pyörälaukussa aina karkkipussi ja suolan saantia illalla varmisti sipsipussi.
Olen kolmen kouluikäisen pojan äiti ja perheen ruokailurytmi on ollut kunnossa. Aamupalani oli kuitenkin liian pieni, mikä aiheutti valtavan napostelun tarpeen ennen lounasta. Napostelun jälkeen ei enää tarvinnutkaan kuin hiukan lounasta (tai lounasähkyn ravintolassa) ja sitten olikin taas napostelun vuoro.
Perheen kanssa illallinen ja iltapala, jonka jälkeen lapset nukkumaan ja sohvalle palkitsemaan itsensä herkuilla. Eli liian pienet annokset ja jatkuva napostelu ja herkuilla palkitseminen oli oma kierteeni. Pyöräily ei jostain syystä tuonutkaan toivottua muutosta vartaloon, vaikka kunto varmasti kyllä nousi.
Heinäkuussa vieraillessani Loviisan asuntomessuilla katselin itseäni vuoron perään jokaisen esittelytalon eteisen peilistä. Kuva, ja etenkin oma vetämätön ja raskas olo, ahdisti. Otin puhelimen käteeni ja tilasin Superdieetin jonottaessani seuraavaan asuntoesittelyyn. Tämä oli vuoden paras päätös!
Valmennuksessa opin syömään riittävästi kunnollisista raaka-aineista tehtyä ruokaa. Opin myös, että valmista tai helposti valmistettavaa ruokaa pitää olla kaapissa - nälkäisenä on todella vaikea tehdä oikeita valintoja. Eli meal prep on todella iso osa onnistumistani.
Jatkuvan herkuttelun takia mikään ei ennen riittänyt, joka päivä piti saada jotain herkullista - joka ei sitten oikeasti enää edes maistunut miltään. Kun herkut säästää vain tiettyihin hetkiin, ne oikeasti myös maistuvat hyviltä. Jätin valmennuksen aikana pois lisätyn sokerin.
Noin viikon "vieroitusoireiden" tai muun dieettishokin jälkeen kaikki lähti rullaamaan eikä sokeria tai herkkuja ole tehnyt erityisesti mieli. Ja kun herkkuhetki sitten on - vitsi ne maistuvat hyviltä!
Tulokset motivoivat jatkamaan, ja syksyn saapuessa lisäsin pyöräilyn lisäksi ohjelmaan uimahallin ja lenkkeilyn. Uimahallilla on myös kuntosali, ja nyt viikkorytmiini kuuluu pari-kolme salikertaa lyhyehköine uimisineen, vesijumppaa ja kävelylenkkejä.
Pienempi paino ja kehittyvä kunto ovat mahtava kombo!
Painoa on dieetin aikana pudonnut 9,4 kg ja vyötäröltä lähtenyt noin 10 cm. Alkukesän "huippulukemista" muutosta on vielä enemmän. Inbody-kehonkoostumusmittaus kertoo pudotetun painon olevan kokonaan rasvamassaa - 19 voipaketillista!
Parasta on muutos jaksamisessa ja selkäsärkyjen pois jääminen. Ja se, etteivät ne makkarat enää hytky entiseen malliin pyöräillessä!
Tästä on hyvä jatkaa työtä oman hyvinvoinnin edistämiseksi.