Heinin tarina

Heinin muutoskuvia Bikini Challenge -valmennuksen varrelta. 
Vasen aloituskuva syyskuu 2018 ja toinen vasemmalta bikini challengen aloituskuva tammikuussa 2019.Viimeisin kuva on joulukuun lopussa 2019 (oikealla). 

Heinin muutoskuvat ennen ja jälkeen Bikini Challenge -valmennuksen.

Heinin muutoskuvat ennen ja jälkeen FITFARMin Bikini Challenge -valmennuksen

Heini demonstroi mittanauhan kanssa kuinka monta senttiä hänen vyötäröltään on kadonnut Bikini Challenge -valmennuksen aikana.

Heinin vyötäröltä on kadonnut valtava määrä senttejä valmennusten avulla!

"Oon koko elämäni ajan jojoillut painoni kanssa ja olin hirveän kyllästynyt siihen, että kerta toisensa jälkeen aina lihoin kaikki kilot takaisin. Muutamasti olin onnistunut tiputtamaan muutamia kiloja, mutta sitten entiset elämäntavat ovat tulleet takaisin kuvioihin. Ennen raskautta tiputin 30kg, mutta raskausaikana ja sen jälkeen lihoin ne takaisin. Siihen päälle vielä kuormittava elämäntilanne sekä vauva-arki laittoivat mut niin tiukille, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jäi. 

Purin pahaa oloa syömiseen, jota oon tehnyt lapsuudestani saakka (kärsin ahmintahäiriöstä). Oma peilikuva alkoi oksettaa ja itkettää samaan aikaan, olin epäonnistunut ja heittänyt kovan työn hukkaan. Mulla ei ollut voimavaroja ja tuntui, että motivoiduin taas pieneksi hetkeksi muuttamaan elämäntapojani, mutta sitten aina repsahdin liian rajun dieetin ja urheilun jälkeen samaan pisteeseen. Mulla meni muutamia kuukausia toipua masennuksesta sekä saada elämä raiteilleen.

Syksyllä 2018 aloin voida jo henkisesti paremmin ja aloin jaksaa kiinnostumaan uudestaan omasta hyvinvoinnista. Halusin näyttää paremmalta. Aloitin taas tuttuun tapaan älyttömän rääkin. Kova dieetti jota itse fiksailin, jätin ruokia syömättä ja urheilin joka päivä 10km vaunulenkkejä sekä kävin vielä salilla vetämässä päälle treenit. Liian raju dieetti laukas mulla myös ahmimista ja välillä meni ajanjaksoja pelkästään ahmien ja sitten siitä seuras monen tunnin hikilenkki päälle, olinhan syönyt ohi ruokavalion. Näin oravanpyörä oli valmis. Samana syksynä katselin fitfarmin eri valmennuksia ja ajattelin, että otan tavoitteeksi nostaa kuntoa tammikuun alkavaan bikini challengeen.

Tammikuu 2019 tuli ja hyppäsin valmennukseen mukaan. Läksin valmennukseen mukaan, koska halusin päästä haastamaan itseäni sekä päästä elämäni kuntoon. Ja tää valmennus on ollut mun paras päätös ikinä. Jojoilu on loppunut, oon oppinut syömään terveellisesti, säännöllisesti ja riittävästi. Oon myös oppinut pitämään lepopäiviä. Tämän viimeisen vuoden aikana myös mun itsetunto on kohentunut hurjasti ja oon saanut elämäntapamuutoksen myötä itsevarmuutta. Heti alkuunsa sai opetella katsomaan itseään ihan eri tavalla, lopettamaan itseinhon sekä negatiivisen ajattelutavan itsestään, jonka takia halusin painoa pois. 

Mun tavoitekin on matkan varrella muuttunut. Alun perin se lähti ulkonäön takia, nykyään haluan voida paremmin sekä jaksaa arjessa pienen lapseni kanssa. Jos en ois lähtenyt tähän valmennukseen mukaan, luultavasti vetäisin samaa oravanpyörää edelleen. Oon tosi onnellinen, että uskalsin lähteä mukaan ja oisin ehottomasti lähtenyt jo aikasemmin, jos oisin vaan uskaltanut. Tää valmennus on tukenut mun muutosta kaikin puolin ja sen takia oon edelleen tässä valmennuksessa mukana.

Tällä hetkellä kokeilussa on uusi Body Boost ruokavalio sekä treeniohjelma. Tykkään kun ruokavaliot vaihtuu, on erilaisia treeniohjelmia sekä viikkotehtäviä. Myös että saa kokonaisvaltaisesti tukea, tässä on paljon muutakin kuin vaan ruokavaliot ja treenit. Meillä on erilaisia mentaalipuolen tehtäviä, joista on ainakin itselle ollut iso apu ja niiden avulla oon oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin oon.

Mun aloituspaino oli syyskuussa 2018 96,3kg, nykyään suunnilleen n. 67kg. Oon siis tiputtanut painoa 29kg reilussa vuodessa. Vyötärön ympärys oli 131cm ja nyt n.82cm. Oon todella tyytyväinen itseeni ja siihen, että oon samalla ylittänyt itseni. Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin."

- Heini

Bikini Challenge® kaikille treenaamisesta kiinnostuneille naisille suunnattu valmennus. Lähde sinäkin mukaan tähän yhteisölliseen valmennukseen ja pysy mukana vuoden ympäri!



Haluatko maksaa liikuntaeduilla?