Tässä olisi pari kuvatusta väliltä 9.4. Superdieetti® alku ja nyt 13.8. Superdieetti® lopun kuvat. Kuvien ero 106 kg vs 95 kg.

Urakka alkoi maaliskuun GFG:llä, tai oikeastaan jo vähän sitä ennen alkuvuodesta, kun mittari heilahti hirvittäviin +115 kg lukemiin. Pahimmillaan uskalsin mittarille 117 kg kunnossa...

Salilla tullut käytyä maaliskuusta saakka käytännössä joka viikko 3 krt. Kesällä lomalla ollessani välillä jopa 4 tai 5 kertaakin parilla viikolla👍 Elämäntapamuutos tässä hakusessa. Pitkät työpäivät toimistotyössä tietokoneen ääressä ja palavereissa istuen, sekä kolmatta sataa kilometriä päivässä autossa istuen vaatii vastapainoksi liikuntaa ja salia!

Ruokavaliota olen noudattanut varsin tarkasti lukuunottamatta sitä, etten ole kaikkea punninnut mitä suuhun laittanut. Alussa punnitsin ja sen jälkeen silmämääräisesti pyrkinyt saman määrän syömään mitä punninnutkin.

Olen opetellut heräämään aamulla aikaisin viideltä, että ehdin käydä vähintään kolmena aamuna salilla ennen töihin menoa. Viikonloppuisin olen käynyt tekemässä vielä pidemmän parin tunnin aerobisen lenkin. Yksi kaikkeen tähän muutokseen motivoiva tekijä on tavoite talvella jaksaa hiihtää Finlandia-hiihto kunnialla läpi oman paremman jaksamisen lisäksi.

-Sami"

Sami osallistui kahteen Superdieetti®-valmennukseen!


Haluatko maksaa liikuntaeduilla?