02.05.2017 1 min lukuaika

IMG_20170501_204543IMG_20170501_204457 IMG_20170501_204522
Tapasin nykyisen mieheni syksyllä 2015. Salilla käynti jäi vähemmälle ja tuli herkuteltua leffailtojen yhteydessä ja muutenkin tavallista kotiruokaa tuli syötyä aiempaa säännöllisemmin. Aiemmin olin syönyt hieman epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti, mutta salilla/ryhmäliikuntatunneilla kuitenkin olin käynyt säännöllisesti, joten olin pysynyt aina normaalipainoisena.

Loppusyksystä 2016 havahduin siihen, että olin lihonut 13 kg ja vanhat vaatteet eivät oikein enää istuneet päälle. Oli aika tehdä asialle jotain. Pudotin painoa n.1,5 kg omin neuvoin ennen kuin liityin mukaan tammikuussa 2017 alkaneeseen Superdieetti Simple -valmennukseen, koska kaipasin eniten apua ruokavalion suhteen. Superdieetti+ jatkovalmennukseen jatkoin Simplen jälkeen ja sittemmin jatkoin vielä dieettiä saatujen oppien mukaan muutaman viikon ajan ja nyt on seurusteluaikana kertyneet kilot pudotettu! Matka ei ole ollut helppo, mutta kaiken sen työn ja tuskan arvoinen. Salilla ja etenkin ryhmäliikuntatunneilla käyminen ovat taas säännöllistyneet ja olen oppinut syömään terveellisemmin.

Vasemmanpuoleiset kuvat on otettu 9.1. alkaneen SD Simplen alussa ja oikeanpuoleiset nyt viime viikonloppuna dieetin kestettyä yhteensä n. 15 viikkoa. SD Simplen jälkeen jatkoin SD+ ohjeilla. Vatsan ympäriltä lähtenyt -20 cm ja reisistä -10 cm per jalka, rinnan ympäriltä -15 cm, olkavarresta -3 cm per käsi. Paino -12kg. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää painonhallintaryhmän ohjeilla. :)

T. Linda

LIITY SÄHKÖPOSTILISTALLE JA SAA ILMAISIA VINKKEJÄ