Tammikuussa vuonna 2023 olin elämässäni suuren virstanpylvään edessä: täytin 50 vuotta. Viisikymppisyys tuntui monellakin tapaa merkitykselliseltä, ja näin jälkikäteen ajatellen taisin olla elämässäni jonkinlaisessa risteyskohdassa. Tuntui, että jotain täytyisi muuttua.

Minulla oli takanani haastava ja raskas vuosi. Töissä oli kiirettä, olin väsynyt ja stressaantunut lähes koko ajan ja usein palkitsin itseni syömällä suklaata, ja paljon. Pohdin paljon sitä, mitä oikein halusin elämältäni ja miten jatkaa eteenpäin. Sisälläni kasvoi tunne siitä, että nyt kun olen tämän ikäinen, haluan viimeinkin panostaa omaan terveyteeni ja hyvinvointiini. ”NYT on minun hetkeni”, ajattelin ja kerroin sen myös perheelleni. Tammikuussa 2023 täytin siis täysiä kymppejä ja päätin tehdä myös tulevista kuukausista täyden kympin arvoisia! Siitä päätöksestä alkoi nyt jo yli vuoden mittainen valmennusmatkani Fitfarmilla.

 

Superdieetistä kaikki alkoi

Aloitin siltä istumalta 12 viikon Superdieetin ja lähdin tavoittelemaan parempaa jaksamista, oman terveyden parantamista (tarkoitan teitä, kolesteroliarvot!) ja pysyvääpainonhallintaa. Olin jojoillut painoni kanssa riittämiin elämäni aikana, joten nyt tähtäimessä oli kestävä elämäntapamuutos sekä hallittu painonpudotus. Oli minulla myös tarkka ja virallinen tavoite: mahtua vanhaan prätkäpukuuni, joka oli ollut sopiva viimeksi neljä vuotta sitten.

Ruokaremontti tuotti tulosta nopeasti, ja sen myötä aloin voimaan koko ajan paremmin ja paremmin, mieli oli virkeä ja painokin alkoi pudota. Huhtikuussa 2023 Superdieetin loppuessa en todellakaan ollut valmis päättämään valmennusmatkaani, joten lähdin kevääksi mukaan Valloittava V50+ -valmennukseen. Ja sehän tuntui kuin kotiin olisi tullut! V50+ ei ole pelkkä laihdutuskuuri – se on monipuolinen ja aikuisille naisille tarkoitettu elämäntapavalmennus, jossa jokainen valmennuksen sisältö on mietitty juuri meidän ikäisillemme naisille. Parasta A-luokkaa!

Kesän tullen V50+ päättyi, mutta treeni-intoni ei, joten sen kesän jumppailin Fitfarmin kotitreenivalmennuksen ohjeilla. Syksyn saapuessa aloitin jälleen V50+ -valmennuksessa, ja kun vuosi vaihtui ja koitti tammikuu 2024, osallistuin jo kolmannen kerran tähän aikuisten naisten huippuvalmennukseen. Huhtikuussa 2024 alkaa jälleen uusi V50+ -lähtö, ja myös minä olen siellä.

 

Valloittava V50+ – valmennus aikuisille naisille

Valloittava V50+ -valmennuksen yksi parhaista puolista onkin, että siinä voi jatkaa vaikka kuinka kauan. Valmennuksen sisällöistä saa aina jotain uutta irti, sillä se on niin laaja ja monipuolinen kokonaisuus. Valmennuksen näkökulmaa voi aina muuttaa ja valita itselleen juuri sillä hetkellä tarpeelliset tavoitteet ja sen mukaiset valmennusosuudet. Lisäksi valmentajan tuki on aivan korvaamatonta. Vaikka kyseessä onkin massavalmennus, valmentajan kanssa voi käydä omaa henkilökohtaista tilannettaan läpi ja saada juuri minulle sopivat, yksilöidyt ohjeet kaikkeen.

Valmennuksen myötä olen löytänyt elämääni jälleen liikunnan ilon tekemällä ohjattuja treenejä. Erityisesti olen nauttinut siitä, että treenit voi tehdä täysin kotona eikä niihin tarvitse mitään erikoisvälineitä. Sen kun vain laitan treenivideon pyörimään ja hikoilen mukana! Erillisen maininnan ansaitsee myös valmennuksen yhteisö, eli muut valmennuksessa olevat aikuiset naiset. Ryhmän yhteishenki ja toisten tsemppaaminen on aivan omalla tasollaan, vertaistukea vertaansa vailla. Haluankin lähettää terveiset maamme poliittiselle johdolle, että kirjatkaa sinne hallitusohjelmaan V50+ -valmennus pakolliseksi kaikille aikuisille naisille!

 

Kymmenen kiloa rasvaa pois Fitfarmin opeilla

Fitfarmin valmennuksia on nyt reilu vuosi takana, ja olen kuin uusi nainen. Ensinnäkin paino putosi jo Superdieetin aikana kahdeksan kiloa. Ensimmäisen V50+ -valmennuksen jälkeen kesällä 2023 nautin elämästäni 12 kiloa kevyempänä ja nykyisin painan 19 kiloa vähemmän kuin tammikuussa 2023. Kävin taannoin kehonkoostumusmittauksessa ja meinasin huutaa ilosta ääneen, kun näin tulokset. Ensimmäisen mittauksen kävin tekemässä kesken muutosmatkan kesän alussa vuonna 2023, ja toinen mittaus tehtiin maaliskuun alussa vuonna 2024. Tällä aikavälillä kehostani oli sulanut rasvaa pois lähes 10 kiloa, ja rasvaprosentti oli tippunut 33,8 prosentista 24,7 prosenttiin. Lihasmassan osuus kehossani oli puolestaan kasvanut, mikä on todella rohkaiseva tieto viisikymppiselle naiselle. Olen myös saanut niskaotteen kolesteroliarvoistani, ja arvot ovat nykyisin täysin viiterajoissa.

Valmennusten vaikutukset eivät ole olleet pelkästään fyysisiä. Olen jaksavainen ja energinen; työpäivän jälkeen en enää vain lysähdä sohvalle odottamaan viikonloppua, vaan jaksan touhuta illallakin kaikenlaista mukavaa. Unenlaatuni on parantunut huimasti, mikä omalta osaltaan nostaa yleistä mielialaa ja jaksamista. Nykyisin osaan ja jaksan purkaa stressiä suunnitelmallisesti ja kiireisenkin ajanjakson aikana pidän itsestäni huolta treenaamalla ja tekemällä itselleni mieluisia juttuja. Olen itsevarmempi, tyytyväisempi itseeni ja uskallan laittaa itseni terveellä tavalla ensimmäiseksi. Arkeen on löytynyt ihanalta tuntuva tasapaino, jossa myös juhlalle ja herkuttelulle on omat hetkensä. Ja mikä tärkeintä: se vanha prätkäpuku muuten menee taas päälle.

 

*Marin nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi

 



Haluatko maksaa liikuntaeduilla?