02.11.2018 5 min lukuaika

Pitkäjänteisyys on asia, jota tarvitsemme kun halumme saavuttaa jotakin, jonka eteen täytyy tehdä paljon töitä. Monilla unelmat ja tavoitteet voivat jäädä saavuttamatta, koska ei ole pitkäjänteisyyttä tehdä asioita.

 

Mitä tämä pitkäjänteisyys sitten on, ja mistä sitä saa lisää?

MOTIVAATIO. Motivaatio pitää liikkeellä. Se on halua tehdä asioita, jotka vievät sinua lähemmäksi tavoitettasi. Monesti mietitään, että mikä on oikea motivaation lähde. Oikea motivaation lähde on se, joka pitää sinut liikkeellä. Se mikä saa päivästä toiseen tekemään niitä hyviä asioita unelmasi eteen. Kenenkään motivaation lähde ei ole väärä, vaan kaikilla on omansa. On kuitenkin helposti havaittavissa, että mikäli motivaation lähde ei ole selkeä eikä aidosti merkittävä tekijä todellisessa elämässä, niin tekeminen loppuu usein lyhyeen. Jotta motivaatiota riittää pitkäjänteiseen tekemiseen, pitää tunnistaa onnistumiset sekä tiedostaa omat arvot ja rakentaa niiden pohjalta tavoitteet.



TAVOITTEET. Tavoitteita on pieniä ja isoja ja niistä usein ammennetaan motivaatio pitkäjänteiseen tekemiseen. Monesti kun lähdetään tavoittelemaan jotakin, niin tavoite on hyvin selkeä. Usein tavoite kuitenkin muuttuu  matkan varrella, joskus paljonkin ja se on hyvä asia! Esimerkiksi, jos lähdetään pudottamaan painoa, monesti tavoitteena on alkuun vain tietty vaakalukema, mutta matkan edetessä huomataan kuitenkin muita positiivisia muutoksia, kuten esimerkiksi lisääntynyt virkeys, kirkkaampi ja parempi mieli. Huomataan siis kuinka paljon terveydelle ja omalle ololle on hyötyä tehdyistä muutoksista ja näin ollen näistä asioista saadaan uusia tavoitteita ja motivaation lähteitä tekemiseen. Jos isona tavoitteena on esimerkiksi olla viiden vuoden päästä hyvässä kunnossa ja terve, niin se kantaa varmasti paljon pidemmälle, kuin että haluan painaa vaa´alla 12 viikon päästä X määrän verran. Tavoitteita on hyvä olla isoja ja pieniä, lähellä ja kaukana. Iso tavoite kaukana on se mitä kohti menet, mutta pienet välitavoitteet sekä onnistumiset, jotka saavutetaan matkan varrella, ruokkivat ja ylläpitävät motivaatiota.



ONNISTUMINEN. Onnistumisten huomaaminen on tärkeää motivaation ylläpidon kannalta. Onnistumisia ovat ne pienet asiat, joissa kehitystä tapahtuu matkan edetessä jo ennen lopullisen määränpään saavuttamista. Näitä on monesti vaikea itse huomata jos ajatukset itsestä ja omasta kehityksestä ovat negatiivisia, tai jos ajatus on koko ajan vain lopputuloksessa. Ajatellaan tilannetta, jossa pitäisi jo olla, vaikka ollaan vasta matkalla sinne. Kehon tiivistyminen, unenlaadun parantuminen, yleinen jaksaminen, parantunut aineenvaihdunta, sairastumisten väheneminen, mahdollisten elintasosairauksien oireiden väheneminen tai lääkitysten vähentyminen. Nämä ovat asioita, jotka merkitsevät todella paljon ja kertovat hyvin kokonaistilanteesta sekä kehittymisestä, mutta silti näitä asioita harvoin nähdään onnistumisina. Tämän tyyliset onnistumiset ovat isoja merkkejä tulevan kannalta, ja niistä kannattaa ja pitää hakea lisää motivaatiota tekemiseen. Onnistuminen ruokkii onnistumista ja se, koetko onnistuneesi, on täysin omasta ajattelumallistasi kiinni! Monesti koetaan epäonnistumisen tunteita, koska ei olla saavutettu juuri toivottuja tuloksia, vaikka on päästy paljon eteenpäin alkupisteestä ja kokonaisuutena ollaan onnistuttu hyvin. Mieti siis omaa tilannettasi: koetko epäonnistumista, koska vertaat tuloksia siihen, mitä olit ajatellut saavasi, vai katsotko totuutta, eli sitä miten olet matkallasi oikeasti edennyt. Minun mielestäni ihminen on epäonnistunut vain silloin, jos luovutetaan kokonaan. Niin kauan kun yritetään, tehdään ja mennään kohti tavoitetta, on jokainen päivä onnistumista ja joka päivä ollaan hieman lähempänä maalia.



VERTAILU MUIHIN. Muiden tulosten seuraaminen on joillekin hyödyllistä ja antaa motivaatiota, mutta kolikon kääntöpuolena tuloksia aletaan verrata itseensä ja omaan tekemiseensä ja tässä kohtaa vertailu kääntyykin haitalliseksi. Valitettavan usein vertailun haitallinen puoli korostuu enemmän. Jokainen on yksilö, se pitää paikkansa, geneettisiä eroja on. Tiettyjä fysiologisia lakeja täällä ei kuitenkaan kukaan riko ja eroihin tuloksissa vaikuttavat voimakkaasti esimerkiksi henkilön taustat ja itse tekeminen, eikä niinkään se, kuinka esim. henkilöiden genetiikat poikkeavat toisistaan. Samalla ohjelmalla kaksi eri henkilöä voivat saada tuloksia, mutta isot erot voivat olla siinä kuinka pian tulokset syntyvät. Kuitenkin molemmat pääsevät usein samaan lopputulokseen, vain eri ajassa. Taustoilla tässä tarkoitan aika lailla koko elämää, katseltuna tästä hetkestä taaksepäin jopa lapsuuteen saakka. Jo lapsuudessa tehdyt asiat vaikuttavat yllättävän pitkälle elämässä.

Otetaan esimerkki, jossa kaksi samantyylistä aikuista lähtevät pudottamaan painoaan.
Ensimmäinen henkilö on lapsuusiän urheillut, syönyt hyvin ja ollut normaalipainoinen, myöhemmin urheilu on jäänyt ja ruokavalioon on tullut liikaa herkkuja ja siten on kerätty ylimääräistä rasvaa vyötärölle. Vaikka rasvaa olisi kerätty paljonkin, niin tämäntyylinen tapaus usein pääsee hyvinkin äkkiä hyviin tuloksiin.
Toinen henkilö on ollut lapsesta asti ylipainoinen, ei ole harrastanut liikuntaa lapsena, on jojoillut monta kertaa painon kanssa, käynyt useammankin ääripään dieetin läpi. Henkiklö tämän tyylisellä taustalla ei yleensä pääse samaa tahtia haluttuun lopputulokseen, vaan töitä on tehtävä pitkäjänteisesti ja pitkään.
Molemmilla henkilöillä on siis samanlainen lähtökohta ulkoisesti, mutta kuitenkin he ovat kaksi aivan eri tapausta. Molemmat pääsevät samoilla ohjeilla hyvään lopputulokseen, mutta eri ajassa. Hae siis toisten muutoksista vain ja ainoastaan motivaatiota omaan tekemiseesi, älä mieti miksi toinen etenee eri tahtia kuin sinä, koska siihen löytyy tuhansia eri syitä. Hitaammin eteneminen ei tee sinusta yhtään huonompaa, tilanne vaatii sinulta vain enemmän aikaa. Muista myös, että esimerkiksi sosiaalinen media ei kerro totuutta käyttäjiensä edistymisestä tai todellisesta tilanteesta, vaan pienen pintaraapaisun.



VANHAT JA UUDET TAVAT. Pitkäjänteisessä tekemisessä yksi ehdoton kulmakivi ovat tavat ja niiden muuttaminen. Ota tarkasteluun tavat, jotka järjellä ajateltuna eivät ole sinulle hyviä, mutta teet niitä silti. Näitä on monilla paljon ja edellytys onnistumiselle sekä pitkäjänteiselle tekemiselle on se, että niistä päästään eroon. Tämä vaatii paljon toistoja, sekä sitä että uudet, tilalle tulevat tavat ovat sellaisia, joista pystyt nauttimaan. Se, saatko uusista tavoista kiinni ja nautitko niistä, on pitkälti henkisestä puolesta kiinni. Miten lähdet tavoittelemaan niitä tapoja; näetkö ne negatiivisina, koska joudut luopumaan jostain ja näin on käsketty tekemään. Vai näetkö ne positiivisina asioina, jotka sinä haluat oppia tietäen, että ne tekevät sinulle hyvää. Asenne ratkaisee siis tässä paljon. Omat huonot tavat ja varsinkin niiden lähde, eli miksi niin tehdään, on tärkeä tunnistaa. Pitää siis pystyä kohtaamaan itsensä rehellisesti, ennen kuin omia tapojaan voi muuttaa.

 

LUOTTAMUS. Epävarmuus on yksi iso tekijä, joka katkaisee monesti pitkäjänteisen tekemisen. Harva tietää oikeasti, että toimiiko tällä hetkellä oikein, ei ole kokemusperäistä pohjaa mihin voisi luottaa. Nettikirjoituksiin tai siihen mikä toimi kaverilla, ei pysty luottamaan tarpeeksi, mikä on itse asiassa ihan hyvä asia. Varmuus tekemiseen tulee siitä, että olet itse varma siitä mitä teet, mitä vaikutuksia sillä on ja minkälaisiin tuloksiin sinun on mahdollista päästä. Jos näin ei ole, niin sinulle on selvää hyötyä siitä, että sinulla on tukenasi valmentaja, tai kuka tahansa ammattitaitoinen henkilö,  jotta pitkäjänteistä työtä pystytään tekemään, eikä epävarmuutta pääse syntymään. Tämä edellyttää myös valmentajaan luottamista, ja luottamus syntyy vain ajan kanssa.

 

YMPÄRISTÖ. Sosiaaliset suhteet ovat myös pitkäjänteisen tekemisen peruspilareihin kuuluva asia. Teit sitten mitä tahansa, jos ympäriltäsi sataa vain kritiikkiä tekemistäsi kohtaan, se alkaa väkisinkin vaikuttamaan negatiivisesti. Monet ihmiset ovat vahvoja, mutta yksin he ovat silti heikompia, kuin mitä olisivat hyvien ja kannustavien ihmisten ympäröimänä. Negatiiviset ihmiset, tai ainakin heidän mielipitensä ja kommenttinsa on saatava hiljennettyä tai poistettua elämästä, sillä ne eivät vie ketään eteenpäin. Kenenkään ei pitäisi joutua sietämään piikittelyä, negatiivisuutta ja lyttäämistä siitä hyvästä, että haluaa toteuttaa omat unelmansa ja tehdä asioita tavoitteidensa eteen. Negatiivisuuden sietämiseen ja kitkemiseen elämästä auttaa sen asian ymmärtäminen, että asioita tehdään itselle. Asioita tehdä vain näyttääkseen muille, tai että muut arvostaisivat meitä eri tavalla. Tehdään itselle ja arvostetaan itseämme niin kuin sen ansaitsemme!



 

Artikkelin kirjoitti valmentaja Matias Koistinen

LIITY SÄHKÖPOSTILISTALLE JA SAA ILMAISIA VINKKEJÄ