Hei!


Dieetin aloitus oli vaikeaa, kun olen tottunut syömään harvoin ja isoja annoksia ja sitten iltaisella napostelemaan makeisia ja sipsiä. En melkein koskaan syönyt ennen aamupalaa sillä aamuisin oksetti ja mahaa turvotti. Nyt en voisi kuvitella päivääkään ilman kunnon aamupalaa. Aluksi oli siis vaikeinta syödä niin monta kertaa päivässä. Ekalla viikolla lähti 2 kg josta tuli motivaatio seuraavaan viikkoon! 3. viikko oli hankalin motivaation kannata ja lipsuin syömään hieman karkkia mutta otin niskasta kiinni tankkauspäivän jälkeen ja loppu dieetti ruoan suhteen sujuikin hyvin. Reenit olivat aluksi todella vaikeita ja en muistanut venytellä jonka vuoksi lihaksiin särki. En saanut kertaakaan ekalla viikolla oikeita määriä tehtyä liiketoistoja. Dieetin kuluessa reenit sujuivat paremmin mutta silti salireeneihin on vieläkin välillä vaikea raahautua. Aamulenkkeilyyn rakastuin alusta lähtien ja sain paljon iloa ja mielihyvää raikkaasta ilmasta. Dieetin läpi en olisi jaksanut ilman dieetin facebook-ryhmää. Ryhmän tsemppi ja kohtalotovereiden tarinat auttoivat jatkamaan. Haluan terveellisen elämäntavan ja tämä on ollut hyvä aloitus sille!


Terveisin
Sanna





Huom! Tätä valmennusta/kurssia ei voi maksaa liikuntaedulla.