Sari: Muutama vuosi sitten työnkuvani muuttui toimistotyöksi ja liikkuminen jäi vähemmälle päivien aikana. Kiloja alkoi pikkuhiljaa kertymään ja oloni alkoi olemaan turvonnut ja tukala. Istumatyö toi tullessaan jäykkyyttä lonkille, sekä koko kehoon. Liikuntaa olen aina harrastanut jonkin verran, ja kuntosalille löysin muutama vuosi sitten. Mutta syömiseni kaipasi eritoten ryhtiliikettä tässä kohtaa.

12 viikon Superdieetti kuulosti juuri sopivalta alkusysäykseltä uuden ja vielä paremman elämäntavan alussa. Valmennuksen kautta sai paljon vinkkejä hyvinvointiin ja erilaiset asiantuntija sisällöt tukivat valmennusta todella hyvin.
Tällä matkalla olen oppinut säännöllisen ja riittävän terveellisen syömisen tärkeyden, ja sitä kautta olen saavuttanut hienoja tuloksia tällä matkalla. Sain hyviä vinkkejä erilaisiin ruokiin ja ymmärsin, että ruokien preppaamin oli erittäin tärkeää minulle onnistumisen kannalta. Painoa on tippunut 11kg ja senttejä lähtenyt tähän mennessä mm vyötäröltä 11cm. Riittävän syömisen ja juomisen ansiosta jaksan paljon paremmin, nukun hyvin ja kokonaisvaltaisesti olen positiivisempi ja onnellisempi.

Olen oppinut myös kuuntelemaan omaa kehoani ja ymmärtänyt hidastamaan silloin, kun väsyttää ja energiat eivät ole tarpeeksi korkealla esimerkiksi kuntosali treeniä varten, silloin voi liikkua esimerkiksi kevyesti kävellen. Liikunnalle ei aina meinaa löytää aikaa kiireisessä perhe arjessa, mutta olen oppinut ajattelemaan myös itseäni ja priorisoimaan asioita niin, että pystyn liikkumaan päivittäin, koska se tuo minulle onnellisuutta ja sitä kautta jaksamista vuoden jokaisena päivänä. Sain hyvän opin myös siitä, että pienetkin 10min liikkumishetket pitkin päivää piristävät ja kerryttävät ns arkiaktiivisuutta. Valmennuksessa parasta, oli se että kaikki on ns mietitty valmiiksi niin ruokavalion kuin liikkumisen osalta.

Vielä on matkaa painon pudotuksen ja kiinteytymisen suhteen edessä, mutta näillä opeilla onnistun varmasti. Seuraavana välietappina bikinit kutsuu maaliskuussa Karibian rannalla ja kannan niitä siellä ylpeästi.

Kiitos huipulle valmennustiimille ja asiantuntijasisällölle.

Jatkamme yhteistä matkaa seuraavaksi Bikini Challengen merkeissä.



Haluatko maksaa liikuntaeduilla?