Olen aina ollut sporttinen ja treenannut paljon. Aiemmin treeni on ollut pumppipamppia ja juoksua, muutama maratonkin tullut juostua, kuntosali oli minulle aivan vieras paikka. Kovasta treenaamisesta huolimatta kropassa ei tapahtunut mitään muutosta, samaa pullataikinaa vuodesta toiseen. Ruokavalio oli aiemminkin suht terveellinen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna liian yksipuolinen, niukka ja epäsäännöllinen. Saatoin treenin jälkeen syödä vain ruisleivän ja rahkan, lounaalla sen sijaan ruokaa meni useampi lautanen, töistä lähtiessä nälkä oli valtava ja mieliteot huipussaan. Viikossa karkkia kuluikin lähes puolikiloa!! Keväällä 2015 täytin 29 ja päätin että kun 30 tulee mittariin olen elämäni kunnossa! Ensin keväällä 2015 vedin Bikini Challengen ja kesällä huomasin mainoksen All Outista, en epäröinyt hetkeäkään, olen aina tykännyt viedä itseni äärirajoille ja päätin että syksystä tulee jotain ihan muuta kuin masentava ja pimeä! Ja sitä se olikin, en ole koskaan tuntenut voivani näin hyvin! Tasainen ruokailurytmi yhdistettynä aivan megalomaanisiin treeneihin, sitä hyvänolon tunnetta on vaikea kuvailla edes sanoin, jokaisen tulee kokea se itse! Ja ne muutokset jotka tässä matkan varrella ovat tulleet, en voisi olla tyytyväisempi! Jokainen tapaaminen ja pienryhmätreeni ovat antaneet lisäpotkua tälle matkalle, matkalle jolle ei näy päätöstä ;) All Outiin lähteminen on ollut paras päätös jonka itse olen tehnyt, suosittelen jokaiselle joka haluaa olla elämänsä parhaimmassa tikissä!
-Laura