"Muutostarinani alkoi FITFARMin avulla 10.9.2018, jolloin osallistuin Superdieettiin. Henkilökohtaisessa elämässäni oli haastavia tilanteita ja jalasta oli juuri löydetty urheiluvamma (vasemman reiden rastitusmurtuma), mikä rajoitti ja vaikutti liikkumiseen. Tilanne vaikutti niin kokonaisvaltaisesti, että hyvä ruokavalio alkoi lipsua. Harmitus oli kova, kun vuoden juoksukisoja piti perua. Helpolla en luovuta ja yritinkin liikkua sen mukaan, mitä vasen reisi antoi myöten. Toivoa pidin kokoajan yllä, että vielä on aikaa toipua seuraavaan kisaan. Kunnes lääkäri sanoi että “vuoden juoksut on juostu, sitten ensi vuonna voit lähteä juoksulenkeille”.
Mielessäni alkoi pohdinta, miten saan itseni jälleen kuntoon? Peilistä katsoessa näin ihan toisenlaisen Helenan ja kuin ”tilauksesta”, Facebookissa ”ilmestyi” Jutan valoisat ja iloiset kasvot. Jutan kannustava ja mukaansa tempaava mainos Superdieetistä oli sellainen Ilon hetki - nyt täältä noustaan! Miksi lähdin mukaan? Tarvitsin valmentajaa ruokavalion ja kestävyysurheilun yhteensovittamiseen. Halusin varmistaa, että saan riittävästi ravitsevaa ravintoa treenimäärään nähden ja kaikkea muuta tietoa kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Valmennus eteni hyvin kokoajan ja sain hyvän ruokavalion ja treeniohjelman salille, missä aloin määrätietoisesti kuntouttamaan vasemman reiden rastitusmurtumaa. Kirkkaana ajatuksena oli seuraavan vuoden (lokakuu 2019) maraton, mikä antoi paljon motivaatiota ja tsemppiä. Treenit kulkivat hyvin ja kehittymistä tapahtui nopeasti lyhyellä ajalla; peruskunto,lihasvoima ja kestävyys ja nopeus paranivat. Kehon hyvinvointi parani, esimerkiksi verenpaine ja pulssi alentuivat roimasti ja unen laatu parani. Ja siinä sivussa vartalossa tapahtui myös muutosta, 1.12.2018 vaaka näytti 11.5 kg vähemmän.
Matka FITFARMin matkassa jatkui
Valmennukset eivät siihen loppuneet! Olin tehnyt tavoitesuunnitelman lokakuun 2019 maratoniin. Etesin porras kerrallaan ja seuraavat valmennukset ”kolkuttivat” jo ovelle: Sport ja Run -valmennukset. Tämän loistavan vinkin antoi asiakaspalvelu kun kyselin tarkempia tietoja Superdieetistä. Tästä olen asiakaspalvelulle suuresti kiitollinen! Tästä polusta on ollut kauaskantoiset vaikutukset elämässäni.
Vuosi 2019 vaihtui ja alkoi Sport- ja Run -valmennukset. Sportissa sain lisää lihasvoimaa, kestävyyttä, nopeutta ja peruskuntoa. Ne auttoivat ja tukivat suuresti Run -juoksuvalmennusta. Juoksu kulki kuin unelma, kehitystä tuli vauhtiin, juoksurytmiin, askel määrään/min ja keveyttä. Ja peruskunto sekä kestävyys kasvoivat. Oli monia ilon kyyneleitä onnistumisista. Ilon kyyneleitä on ollut aikaisemminkin. Haaveet toisesta maratonista piirtyi yhä enemmän ja kirkkaampana mieleen ja antoi paljon motivaatiota ja tsemppiä. Run- valmennus oli loppusuoralla ja uutta syksyn Run-valmennusta odotin innolla.
Kun elämä muuttuu yhtäkkiä
Elämäni suunnitelmat muuttuivat äkisti kolmeen tehtyyn tutkimukseen - löydettiin rintasyöpä. Alkoi ihan uudet ja toisenlaiset taistelut. Nopeasti piti tehdä pitäviä päätöksiä (uusi rinta tehdään selkälihaksesta) ja edetä hoidosta hoitoon. Leikkaus (6 tuntia), 6 sytostaattihoitoa/3 viikon välein ja 15 kertaa sädetystä/3 viikon ajan. Hoidot olivat kovia ja rankkoja elimistölle.
Super suuri kiitollisuus on koko FitFarm tiimille!!! Kaikki valmennukset tähän asti ovat Suuresti auttaneet, parantaneet ja mahdollistaneet, että kehoni kesti kovat hoidot. Kiitollisena itselleni siitä työstä mitä itselleni olen tehnyt. Yksikään lähtemäni treeni ei ole mennyt hukkaan, ne olivat juuri tätä koettelumusta varten. Ruokavalio tuli myös juuri oikeaan aikaan ja juuri tätä varten. Kehoni ja mieleni kiittää tästä. Ilman hyvää peruskuntoa, ruokavaliota ja kehon hyvinvointia ei olisi hoidot menneet niin hyvin ja toipunut nopeasti. Säästyin sytostaattihoitojen pahoista ja ilkeistä sivuvaikutuksista, pahoinvoinnista, mahavaivoista, limakalvot pysyivät hyvänä ja ilman kipuja, mitä olisi voinut tulla. Tästä olen suuresti onnellinen ja kiitollinen. Pää/muisti ei aina ole ihan jaksanut, mutta en vaihtaisi edellisiin mainittuihin sivuvaikutuksiin. Ja pää/muisti palautuu entiselleen ajan kanssa ja nyt on jo parempaan suuntaan.
Palauduin hyvin isosta leikkauksesta ja hoitojaksoilla jaksoin tehdä kävelylenkkejä, lihaskuntoa, lihashuoltoa ja jopa juosta/hölkätä sytohoitojen alkuvaiheessa. Sytohoitojen alkuvaiheessa jaksoin myös tehdä puolimaratonin pituisen kävelylenkin. Koko syöpäsairauden ajan olen ollut Sportissa ja parissa Flow-valmennuksessa. Koko ajan on ollut haave tulevaisuudessa 10 km, puolimaratoni ja maraton.
Kiitollisuus ja onnistumiset motivoivat jatkamaan
27.3.2020 oli suuri kiitollisuuden ja onnellisuuden päivä, keuhkot olivat puhtaat! Päivää juhlistin tämän vuoden ensimmäisellä puolimaraton harkka haasteella. Haastoin itseni ja yllätyin. Suunnitelmana oli ”työvaihe”, juoksupätkä, sekä palauttava kävelypätkä. Matka oli 21.21 km ja aika 2:38:01. Onnellisuutta tulokseen antaa, 17.12.2019 oli viimeinen sytostaattihoito ja tammikuun lopussa viimeinen sädetyshoito.
Haaveet ovat tänä vuonna 10 km, puolimaraton ja maraton vuoden 2021 lokakuussa. Näitä kohden askel kerrallaan kuljen.
FitFarmissa on upeaa kun valmennustarjontaa on paljon, mistä valita omansa. Valmennuksia suosittelen kaikille, jotka haluat itselleen elämäntapamuutosta, lisää tukea omaan urheilulajiinsa, haluaa sporttista elämää, haluaa aloittaa liikkumisen ja partaa omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Kaikkien ei tarvitse olla himo kuntosalitreenaajia, sille on hyviä vaihtoehtoja tehdä kotona.
Valmennukseen kannattaa lähteä avoimin mielin, kokeilla avoimin mielin uusia asioita, luottaa omaan tekemiseen, itseensä ja valmentajaan ja muistaa, että kehittyminen ja muutokset eivät tapahdu hetkessä – anna itselle, muutokselle ja kehitykselle aikaa. Muista, että kaikkea ei voi saada kerralla, aseta tavoite pitemmälle aikajanalle ja etene pikkuhiljaa tavoitteeseen. Välillä tulee takapakkia mutta kun jatkaa siitä mihin on jäänyt, uskoa huomiseen, joka viikko ja kuukausi on parempi. Huomioi kuinka ”puhuttelet” itseäsi - kannustavasti, kauniisti, lempeästi, etene omaan tahtiin, tee omien voimavarojen mukaan, yritä olla vertailematta itseäsi muihin ja muiden tekemisiin. Kaikkea ei tarvitse tehdä, mitä treenimahdollisuuksia valmentajat antavat sinulle. Muista levätä ja palautua, ei tarvitse mennä tukkaputkella treenistä treeniin. Muista miksi liikun, kenelle liikun, kenelle teen muutosta, mitä hyvää saan itselleni ja muista, että urheilu on vain yksi osaa elämää, Hyvää tukea saa valmentajilta ja Facebook-ryhmässä!
Liikunta/urheilu on saanut uuden ulottuvuuden, joka kannustaa, motivoi ja tsemppaa minua. Jokaiseen treeniin juosten - kävellen – salilla –kotona omistan syöpää vastaan – syöpään sairastuneelle – syövästä selvinneelle!
Suuri kiitos Sportin ryhmäläisille siitä suuresta tuesta, kannustuksesta, tsempeistä, kuuntelusta ja rinnalla kulkemisesta!
Suuri kiitos valmentajille Matiakselle ja Roosalle ja FitFarm tiimille suuresta tuesta, kannustuksesta, tsempeistä, kuuntelusta ja rinnalla kulkemisesta!
Kaikille hyviä tulevaisuuden haasteita, mitkä kukin tekeekin! Haastakaa itsenne – voitte yllättyä suuresti!
Onnellinen ja kiitollinen urheilua harrastava Helena."
Helena oli mukana SUPERDIEETTI®-, SPORT™- ja RUN-valmennuksissa. Lähde sinäkin mukaan kehittymään ja rakentamaan parempaa arkea!