Annen kokemuksia FITMAMA®-valmennuksesta

Aloittamisen tärkeys

Raskaus- ja vauva-aika ovat ihanaa aikaa, mutta usein ne tuovat mukanaan myös kiirettä, epäsäännöllistä ja toisinaan myös epäterveellistä syömistä sekä liikunnan harrastamisen vähentymistä. Aika menee siivillä ja pian huomaakin, että näistä raskaus- ja vauva-ajan elämäntavoista on tullut uusi normaali, eivätkä raskauskilot olekaan tippuneet odotetulla tavalla imetyksen myötä.

"Synnytin 7.3. ja aloitin valmennuksen 2.8. eli hieman alle viisi kuukautta synnytyksen jälkeen. Painoa tuli raskausaikana yli 20 kiloa, ja synnytykseen lähtiessä painoin 98 kiloa. Valmennuksen alkaessa paino oli asettunut 85 kiloon, missä oli vielä 13 kiloa ylimääräistä ns. ihannepainooni verrattuna."

Tilanne saattaa tuntua tällöin epätoivoiselta. Keho ei ehkä tunnu enää omalta, mutta muutoksen tekeminen pelottaa. Monia huolettaa se, että terveelliset elämäntavat tarkoittavat hyvin rajoittunutta ruokavaliota, jonka ansiosta nälkä vaivaa koko ajan. Tämä on onneksi kuitenkin turha pelko.

"Hiilihydraattien määrä FitMaman alussa jopa hämmensi, mutta söin grammantarkasti kaiken. Otin ensimmäistä kertaa elämässäni keittiövaa'an käyttöön, ja mittasin aluksi kaikki ainesosat. Loppua kohti kuitenkin aloin luottaa, että osaan koota esimerkiksi puuro-marja-pähkinä-raejuusto-aamupalan tarpeeksi tarkasti ilman punnitsemistakin. Olin todella yllättynyt siitä, miten monipuolisia ja vaihtelevia aterioita pystyin rakentamaan ruokavalioon tukeutuen. Käytössä olivat myös FitMaman tarjoamat reseptit, esimerkiksi kattilalasagnea tein useamman kerran koko perheelle. Banaani-kookos-smoothiesta tuli ihan lempparivälipala."

Terveellisissä elämäntavoissa korostuvat kokonaisuus, säännöllisyys ja monipuolisuus

"Tiedän, että olen aina syönyt liian harvoin. Nyt pyrin sisällyttämään neljä ateriaa plus välipalan jokaiseen päivään. Välillä yhdistin päivällisen ja välipalan, joskus jopa päivällisen ja iltapalan. Mutta pääsääntöisesti pyrin syömään paljon useammin kuin aiemmin. -- Näläntunteesta kärsin vain silloin, jos en ollut varautunut omilla eväillä ja olimme jossain, missä ei ollut tarjolla mitään terveellistä syötävää. Tällaisissa tilanteissa en kuitenkaan kertaakaan sortunut herkutteluun."

Terveelliset elämäntavat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että aina pitäisi syödä suositusten mukaan. Kun kokonaisuus on kunnossa, herkuttelullekin on paikkansa!

"Valmennuksen aikana oli jopa kolme aiemmin sovittua illanviettoa, jotka sisälsivät viinittelyä ja esimerkiksi rapuja. Näissä illoissa joustin dieetista jonkin verran. Nautin alkoholijuomia, mutta esimerkiksi rapuillallisten paahtoleivän ja kaikki sipsi-karkki-tyyppiset ylimääräiset herkut jätin joka kerta väliin. Silti selvästikään ei tarvinnut edes pilkuntarkasti noudattaa ohjeita jokaikisenä kurssipäivänä, kun suuret linjat olivat kunnossa!"

Liikuntaa voi sisällyttää arkeen, vaikka aika olisikin kortilla

Raskauden ja synnytyksen jälkeen liikunnan pariin palaaminen voi aiheuttaa huolta ja epävarmuutta, mutta yhdessä me teemme tämänkin turvallisesti ja miellyttävästi!

"Treeniohjelmaa pidin ensin vähän kevyenä, mutta sain kyllä siitäkin hyvin lopulta tehoja irti. En tehnyt sen lisäksi ylimääräisiä treenejä kuin jonkin verran pitkiä kävelylenkkejä. Erkauman takia en olisi nyt vielä pystynytkään kovin riuhtovaa treeniä tekemään, joten tämä oli oikein hyvä. Etenkin ulkotreenit olivat aivan loistavia. On välillä ihana lähteä yksin ulos kämpästä, mutta jos kuntosalille ei ehdi, niin ainakin ehtii tekemään lähipururadalla 20 minuutin ulkotreenin sen sijaan, että vain kävelisi. Treenivideot olivat todella selkeitä ja kannustavia. Tämä ohjelma sopii loistavasti vasta urheilukuntoaan hakevalle synnytyksestä toipujallekin."

Terveelliset elämäntavat ovat kaiken perusta

Vaikka siis terveellisiin elämäntapoihin palaaminen saattaa tuntua vauva-arjen keskellä haastavalta tai jopa pelottavalta, se kannattaa! Liikunta ja terveelliset elämäntavat tuovat lisää energiaa ja voimavaroja vauva-arkeen. Lisäksi saavutetut tulokset motivoivat jatkamaan uusia, opittuja tapoja!

"Olen aivan järkyttävän tyytyväinen FitMama-valmennuksen tuloksiin! En olisi suoraan sanottuna alussa ruokavalion ja treeniohjelman nähtyäni uskonut, että ne toimivat näin loistavasti. -- Valmennus tehosi todella hyvin synnytyksestä jääneeseen valtavaan vatsaani. Senttejä vyötäröltä katosi 12, ja viimein ollaan tilanteessa, jossa jotkut vaatteet jopa mahtuvat päälle. Toki tästä matka vielä jatkuu, ja aion jatkaa FitMama-ohjeilla vielä ainakin toiset kuusi viikkoa."

Annen 6 viikon aikana saavuttamat huikeat muutokset:

  • Paino putosi 5,4 kg
  • Vyötärö kapeni 12 cm
  • Lantiolta lähti 7 cm
  • Rinnan ympärysmitta kapeni 6 cm

Kaksi naisen sivuprofiilikuvaa rinnakkain, joista huomaa, kuinka naisen vatsa on pienentynyt valmennuksen ansiosta

Kaksi naisen kuvaa rinnakkais, joista huomaa, kuinka nainen on laihtunut ja kiinteytynyt valmennuksen aikana

    FITMAMA® on suunniteltu raskaanaoleville, synnyttäneille ja imettäville äideille. Valmennus auttaa kiinteyttämään vartaloa, lisäämään energiaa ja tukemaan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tutustu valmennukseen ja lähde mukaan!


    Huom! Tätä valmennusta/kurssia ei voi maksaa liikuntaedulla.