Ennen raskaaksi tuloa treenasin salilla, mutta lapsen syntymän jälkeen en enää tiennyt millä tavalla treenata, miten syödä kun imettää ja ennen kaikkea miten yhdistää asiat kiireiseen arkeen univelkoineen. Lihaskunto ja jäntevyys olivat raskauden aikana heikentyneet ja kroppa ei tuntunut omalta.
Liityin FitMamaan ja ajattelin pudottaa jäljellä olevan muutaman raskauskilon, mutta yllätyin positiivisesti tuloksista! Senttejä lähti yhteensä 24 ja painoa 3.9 kg. Olo on energinen ja lihaskunto huomattavasti parempi! Huomasin syöneeni aiemmin epäsäännöllisesti ja aivan liian pieniä annoksia, jonka vuoksi makean nälkä iski iltaisin. Ruokaa rakastavana oli ihana huomata, että ruokaa saa ja pitää syödä, kunhan tekee vähän viisaampia valintoja aiempaan verrattuna! ? Imetyskin onnistui valmennuksen aikana kuten aiemminkin, vaikka jännitin sitä etukäteen.
Isot kiitokset FitMaman Maijalle ja Heinille ohjeista ja innostavista treeneistä! Tästä on hyvä jatkaa!