Olen 21-vuotias nuori nainen, joka on aina tykännyt sekä syödä, että urheilla. Kuitenkin pari viime vuotta on mennyt enemmän syödessä kuin liikkuessa. Selailin tammikuussa vanhoja Italian reissukuvia ja katse kiinnittyi omaan mahaan ja päätin, että toi vatsahan ei todellakaan lähde mun kanssa ens kesänä Espanjaan. Päätin, että tänä vuonna aion olla itsestäni se paras versio, eli oli todellakin aika tehdä ulkonäön eteen kovasti töitä! Samaan aikaan kun aloitin Bikini Challenge -valmennuksen palasin vanhan harrastukseni potkunyrkkeilyn pariin. Monet läheiset epäilivät kuinka tulen suoritumaan tarkasta ruokavaliosta ja ai että on ollut mahtavaa päästä näyttämään, että hei mä pystyin tähän! On ollut ihana nähdä kuinka omat läheiset ovat myös innostuneet panostamaan itseensä urheillen ja syöden terveellisemmin. Aluksi haastavinta oli syödä omia ruokia, kun muut söivät edessäni herkkuja, mutta äkkiä siihen tottui. Olen noudattanut ruokavalio- ja liikuntaohjeita pilkun tarkasti koko valmennuksen ajan ja se on todellakin kannattanut, koska niiden avulla olen saanut tuloksia. Olin luullut, että valmennuksen aikana olisi koko ajan kamala näläntunne, mutta kertaakaan ei ole kymmenen viikon aikana päässyt nälkä yllättämään. Ei sitä ollut edes ymmärtänyt, miten paljon parempi ja virkeämpi olo voi olla terveellistä ruokaa syömällä. Yksi valmennuksen huippuhetkistä oli Bikini Challenge -yhteistreenit Tampereella, jossa sai kuunnella valmentajan kannustusta "jokainen toisto merkitsee!"


Niin kliseiseltä kuin tämä kuulostaakin, niin valmennuksen aloittaminen on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Tärkeintä mitä olen valmennuksen aikana oppinut on, että puntari kannattaa viedä kaapin pohjalle ja luottaa mittanauhaan sekä peiliin. En ollut koskaan ajatellut, että minusta voisi kymmenessä viikossa lähteä -6 kg ja koko kropasta yhteensä -44 cm. Tulokset eivät synny hetkessä, mutta opituilla ohjeilla on mukava jatkaa kohti kesää ja uusi tavoitteita. Jos mä entinen irtokarkkihirmu pystyin tähän, niin kyllä te muutkin pystytte!

-Anna




Huom! Tätä valmennusta/kurssia ei voi maksaa liikuntaedulla.