Stressivalmentaja Miia Huitti kertoo tässä artikkelissa omin sanoin matkastaan uupumuksesta kohti stressin hallitsemista. Pahimmillaan Miia kävi pohjalla, mutta stressin hallinnan harjoitukset palauttivat jaksamisen sekä muuttivat koko Miian tavan katsoa arkeaan. FITFARMilla Miian valmennettavaksi pääset Stressi haltuun -valmennuksessa, jossa etsitään käytännön työkaluja stressin lievittämiseen arkipäiväisessä elämässä.
Arki täyttyy velvollisuuksista ja kiire on toinen nimesi. Päivisin kiirehdät palaverista toiseen ja rauhallinen lounas- tai kahvitauko on haavetta vain. Illat kuluvat ohjelmoidusti - on ruokakauppaa, pyykkejä, omia ja lasten harrastuksia. Kun pitäisi mennä jo nukkumaan avaat ehkä vielä työsähköpostit ja kurkkaat sometilisi. Kaadut unille taas vähän liian myöhään ja liian virittyneenä päivän tohinasta. Kuulostaako tutulle?
Minun arkeni oli jokin aika sitten vielä aika lailla samanlaista. Kiidin tukka putkella uraohjuksena, nuorena pankkinjohtajana ja konsulttina ympäri Suomea jakkupuku pinkeänä ja halusin vain enemmän ja kovempaa. Oli ensiarvoisen tärkeää, mille ansioluetteloni näytti. En halunnut sinne merkkejä laiskuudesta tai kunnianhimottomuudesta.
Olen aina ollut suorittaja ja täydellisyyden tavoittelija. Olen suorittanut kaksi korkeakoulututkintoa, ollut uranainen, joka eteni jo alle kolmekymppisenä pankinjohtajaksi ja silti aina tuntui, että mikään ei riitä. En olisi koskaan älynnyt pysähtyä, jollei minun olisi ollut pakko.
2010 meille syntyi kolme lasta 13 kuukaudessa. Samaan aikaan juuri hankittu omakotitalomme paljastui umpihomeiseksi. Mieheni autoimmuunisairaus oli myös hankalassa vaiheessa kaiken stressin seurauksena. Voin todella huonosti niin henkisesti kuin fyysisesti ja silti jatkoin suorittamista ja täydellisyydentavoittelua vielä suuremmalla vimmalla, koska olin VAIN kotona lasten kanssa. Sairastuin vakavaan masennukseen ja fysiikkani oli myös monella tavalla rikki… Harkitsin avioeroa tai itsemurhaa ja olin niin väsynyt, että rähjäsin pienille lapsillemme päivittäin. Nukuin huonosti, jos ollenkaan.
En ollut koskaan tajunnut, että olin kulkenut elämääni stressipäissäni vuosikaudet. Ajatus stressinhallinnasta ei ollut käynyt mielen vieressäkään. Pidin stressinhallintaharjoituksia jokseenkin haihattelijoiden huuhaana, joka ei sopinut suorituskeskeiseen elämäntyyliini. Enhän saisi mitään aikaiseksi, jos vain istuisin meditoiden sohvannurkassa.
Kun olin riittävän uupunut, olin valmis kokeilemaan melkein mitä vain helpottaakseni kuormaani. Minut pelasti kirja, jossa luvattiin, että voisin parantua kaikista elämän ongelmista kuudessa minuutissa. Purskahdin nauruun ja pidin ajatusta täytenä humpuukina. Aloin kuitenkin tehdä kirjassa opetettavia harjoituksia ja aloin kuin aloinkin toipua. Nopeastikin. Innostuin oppimastani ja kokemastani valtavasti ja irtisanouduin työstäni, kouluttautuen stressivalmentajaksi. Intohimonani on, että kenenkään tarvitsisi kokea vastaavaa – että voisin auttaa sinua voimaan paremmin ja välttämään uupumuksen nyt heti!
Jaan Stressi haltuun -valmennuksessa näitä oppeja tieteellisen tutkimustiedon valossa, omien ja asiakkaideni kokemusten kautta sekä helppojen työkalujen avulla.
Lämpimästi tervetuloa mukaan valmennukseen! On mahtavaa tehdä tätä matkaa yhdessä ja olen siitä todella innoissani. Minäkään en ole näissä täydellinen ja opettelen edelleen joka päivä.
Valmennuksessa saat oivaltaa omia stressinaiheuttajiasi, saat oppia ymmärtämään itseäsi paremmin, saat keinoja pysähtyä arjen kiireessä näkemään asiat selkeämmin, olemaan armollisempi itseäsi kohtaan sekä etenemään selkeiden ohjeiden, tehtävien ja työkalujen avulla. Tästä tulee ihanaa! Saat kuunneltavia harjoituksia, videoita, harjoituksia sekä helppoja vinkkejä.
Lämpimästi tervetuloa mukaan ottamaan ensiaskel kohti stressittömämpää arkea. Ihanaa, että olet mukana!