Pitkä työpäivä päätteen ääressä. Kipua niskassa ja jomottava päänsärky tuloillaan? Tekisikö mieli pyöritellä hartioita? Keho kaipaa liikettä samalla lailla kuin ihminen kaipaa vettä juodakseen. Perusliikkuminen ja peruskunnon ylläpito voi helpottaa, mutta se ei useinkaan riitä poistamaan niskakipua.
Emännän kyhmy
Niskaongelmille altistaa esimerkiksi pitkään paikallaan olevat työasennot. Usein päätetyöskentelyssä tai autolla ajaessa pää työntyy helposti eteenpäin. Tällöin niskan kuormitus kasvaa moninkertaisesti, sillä pää painaa noin 5kg.
Olet saattanut kuulla puhuttavan ns. "emännän kyhmystä". Tällä tarkoitetaan yläselän alueelle, kaula- ja rintarangan liitoskohtaan muodostuvaa mohkuraa. Usein kyhmyn alue on jäykkä, mikä vaikuttaa liikkuvuutta heikentävästi kaula- ja rintarangan alueelle aina olkapäihin saakka. Tähän kohtaan voi myös kertyä rasvaa.
Älä anna niskalihastesi korvautua rasvakudoksella
Usein niskakipuisella on koko niskan lihasten verenkierto ja hapensaanti heikentynyt. Tämä vaikuttaa koko niskan alueen lihastoiminnan heikentymiseen ja heikentyminen taas usein tuntuu kipuna. Oire ikään kuin ruokkii itseään ja saattaa juuri siksi kestää pitkäänkin. Keskivartalon lihasten laiskottelun saattaa huomata rasvakudoksen kasvamisella mahan ja vyötärön seutuun. Niskoille voi käydä samalla lailla, niskalihakset korvautuvat rasvakudoksella.
Niska- ja kaulalihasten harjoittelusta apua
Niska tarvitsee spesifiä harjoittelua, samalla lailla kuin keskivartalon lihakset. Kaikista parhainta harjoittelua niskahartiaseudulle on erilaiset lihaskunto-, voima- ja liikkuvuus harjoitteet. Usein jo pelkkä voimaharjoittelu, jota tehdään esimerkiksi Niskat kuntoon -ohjelmassa voi vähentää niskan kipua ja parantaa liikkuvuutta.
Aloita helpolla liikkeellä
Niskan vastaliike pään eteentyöntymiselle ja emännän kyhmylle opastetaan seuraavalla videolla. Tee tätä harjoitetta useita kertoja päivässä, niin voit lisätä hyvinvointia koko niskahartiaseudun alueella. Tätä liikettä voit turvallisesti tehdä myös niskakivun kanssa.
Tarvitsetko apua niskavaivoihin?
Niskat kuntoon -kurssilla saat joka päivä 21 päivän ajan harjoitteen niskoille. Kurssilla muun muassa vahvistetaan lihaksia, opetellaan rentouttamaan niska-hartiaseutua ja testataan niskan liikkuvuutta, voimaa ja toimintakykyä.
Teemoina ovat esimerkiksi niskan hallinta, pään kannatuksen vahvistaminen, rintarangan liikkuvuus ja ylävartalon hallinta. Kurssin aikana käyttöösi muodostuu kolme erilaista harjoitusohjelmaa, joiden avulla niskat ja hartiat pysyvät kunnossa myös tulevaisuudessa.
Jos sinulla on äkillinen niskakipu ja haluat päästä siitä eroon, aloita
Apua niskakipuun -kurssi, joka kestää 7 päivän ajan.
Artikkelin on kirjoittanut fysioterapeutit Maija Kiljunen ja Tiina Granroth.