Juoksukengät ovat juoksijan tärkein työväline. Oikein valituilla kengillä vältyt vammoilta ja ne takaavat nautinnolliset kilometrit pitkäksi aikaa. Kenkiä valitessa on hyvä ottaa huomioon muutama asia, joista tärkeimmät ovat kenkien käyttötarkoitus ja oman juoksijatyypin tunnistaminen.
Oma askellus on avain oikeaan kenkä valintaan.
Juoksukengissä on askelluksen suhteen kaksi tärkeää muuttujaa, proonaatiokorjaus ja nettokorko. Ylipronaatiotuetulla kengällä tarkoitetaan kenkää, jossa on jalkaholvin puolella kovempaa materiaalia, joka.estää nilkan liiallisen sisäänpäin painumisen askelluksen aikana. Ilman tukea olevia kenkiä kutsutaan neutraaleiksi kengiksi ja neutraali kenkä onkin hyvä valinta, jos ei tiedä tarvitsevansa erillistä tukea kengässä. Pronaatio ongelmia korjataan usein myös neutraaleihin kenkiin tulevalla erikoispohjallisilla. Supinoivalla askelluksella tarkoitetaan nilkan vajaaksi jäävä liiketta, jolloin paine on liiaksi jalan ulkosyrjällä.
Nettokorolla ilmoitetaan pohja korkeuseroa kantapään ja päkiän välillä. Kantapään korkeus on normaalisti vähintään sama kuin päkiällä, mutta tyypillisesti ero on 4-8 mm luokkaa. Nyrkkisääntönä voi ajatella, että päkiällä tai jalan keskiosalla asketäville matalampi nettokorko on riittävä, mutta kantapää edellä askeltavien on hyvä valita kenkiin hieman enemmän korkoa. Jos tarkoituksen on käyttää useampia kenkiä kenkien nettokorkojen on hyvä olla muutaman millin päässä toisistaan.
Kenkien sovittamisessa on hyvä ottaa huomioon muutama asia. Kenkien tulee olla riittävän isot.. Normaalisti tilaa kärjessä saa olla noin sentin verran, koska jalat monesti turpoavat hieman pidemmillä lenkeillä. Kenkien tulee kuitenkin pysyä myös hyvin jalassa, eli kantapää ei saa nousta kengässä sovituksen yhteydessä. Hyvä juoksukenkä tuntuu jalassa sukkamaiselta ja sovittaessa onkin hyvä painottaa, että kenkä tuntuu mukavalta heti alusta asti.
Omien tuntemusten lisäksi paras apu on asiantunteva myyjä. Myyjän toimintaa voi helpottaa vaikka ottamalla omat vanhat lenkkarit mukaan ostoksille, koska kenkien kulumisesta voi päätellä minkälainen kenkä olisi hyvä valinta seuraavaksi. Jos käytössäsi tuetut pohjalliset on ne myös hyvä ottaa ostoksille mukaan, jotta jo sovitus tilanteessa voidaan varmistua, että kengissä on riittävästi tilaa erikoispohjallisia varten.
Artikkelin kirjoitti valmentaja Teemu Lemmettylä.
RUN-JUOKSUVALMENNUS™ alkaa taas pian! Mukana treeniohjelma ja sitä tukeva ruokavalio.