Kuvittelepas seuraavanlainen tilanne: treenit ovat kulkeneet hyvin ja niistä tulee hyvä olo. Olet saanut energiaa päiviisi ja jaksat arjessa entistä paremmin. Suunnitelmissa on lomamatka ja sinua stressaa pystytkö jatkamaan treenejä samaan malliin myös lomalla. Ei huolta paniikkiin, sillä treenit onnistuvat kätevästi myös lomalla. Kohteessa on varmasti kuntosalejakin, mutta tarjolla on toisenlainenkin vaihtoehto!
Vastuskuminauhat ovat olleet unholassa hetken mutta nostaneet suosiotaan viime aikoina. Vastuskuminauhojen kanssa treenit kulkevat mukanasi töissä, kotona ja jopa unelmien lomamatkalla; miltä kuulostaisi treeni pilvenpiirtäjän kattoterassilla, puistossa tai meren rannalla? Vastuskuminauhojen avulla voit tehdä tehokasta lihastreeniä ja verrytellä kroppaa mistä ja milloin vain.

Mitä vastuskuminauhat ovat ja miten niillä treenataan?
Vastuskuminauhat ovat nimensä mukaisesti eri paksuisia kuminauhoja, joita käytetään treenaamiseen. Niiden avulla voit aktivoida tukilihakset ja treenaat kätevästi eri lihasryhmät. Ne sopivat monenlaiseen treeniin, ne mahtuvat pieneen tilaan ja ovat kevyitä kantaa mukana. Vastuskuminauhoilla ei saa ihan samanlaista treeniä kuin kuntosalilla, mutta lihaksiin saa tehokkaan poltteen ja mikä tärkeintä, treenit eivät jää välistä.
Lomamatkan ja kodin lisäksi vastuskuminauhat kulkevat mukana myös työpaikalle, eli voit tehdä työpäivän virkistykseksi pienen taukojumpan yksin tai työkaverin kanssa. Verryttele käsiä, selkää, niskoja ja vältä päänsärky ja muut ongelmat.

Mistä vastuskuminauhoja saa?
Vastuskuminauhoja saa esimerkiksi FITFARM SHOPista.
Vinkkejä: pidä vastuskuminauhat puhtaina huuhtelemalla niitä silloin tällöin haalealla vedellä. Säilytä ne niille varatussa kantopussissa niin ne pysyvät parempana pitkään mutta älä jätä kantopussia suoraan auringonpaisteeseen koska se voi vaurioittaa vastuskuminauhoja.
PS. Oletko muuten huomannut, että Naisten kotitreenivalmennuksen hintaan kuuluu vastuskuminauhasetti?