Olen monta kertaa elämässäni ollut tilanteessa, jossa olen päättänyt pärjätä. Elämässäni on ollut lukuisia aallonpohjia niin parisuhde- kuin raha-asioissakin, mutta olen kerta kaikkiaan kieltäytynyt luovuttamasta. Antautuminen murheille ja epäonnistumisen pelolle ei ole minulle vaihtoehto. Uskon siihen, että elämää voi aina muuttaa, oli tilanne sitten mikä tahansa.

Vaikeakin tilanne on vain hyväksyttävä, ja sitten on tehtävä jotain tilanteen eteen! 

ANNA ELÄMÄN JOHDATTAA

Uskon siihen, että asiat tapahtuvat tarkoituksesta. Siksi minun on helpompi hyväksyä eteeni nousevat esteet ja toimia intuitiivisesti noiden esteiden purkamiseksi tai vaihtaa suuntaa. En jää risteystilanteessa pelkäämään epäonnistumista, vaan suuntaan reippaasti eteenpäin.

Miksi koet epäonnistumisen pelkoa? Onko sinulla jokin syy ajatella, ettet onnistu? Vai onko epäonnistumisen pelko vain tapa, johon olet tottunut - ajatteletko turhaan, että asiat menevät pieleen tai että et ole tarpeeksi hyvä? Muista, että voit vaikuttaa moniin asioihin! Vaikka asenteesi olisi nyt negatiivinen, suorastaan surkea, se on muutettavissa. 

Nainen ja mies nauttivat kahvista ulkona vuorimaisemissa.

Lue myös: Mistä koostuu pitkäjänteisyys?

TODISTA ITSELLESI, ETTÄ VOIT ONNISTUA

1. Käytännön asioiden kautta

Tee jotakin sellaista, jota välttelet tai et uskalla tehdä. Aloita kotijumppa, soita puhelu jota pelkäät tai raivaa vaatekaappisi. Kun teet jotakin, jonka luulit olevan mahdotonta, saat valtavasti itseluottamusta ja epäonnistumisen pelkosi hälvenee. Vaikka tekisit jotakin, joka ei tunnu lainkaan mahdottomalta, ainoastaan epämukavalta, voitat silti epäonnistumisen pelkosi ja lisäät itsevarmuuttasi! Voit ajatella, että kokeilet vaikka leikilläsi tehdä jotakin hankalaa. Älä turhaan tee siitä liian vakavaa. Anna mennä!

2. Sisäisen hyväksynnän kautta

Kun osoitat itseäsi kohtaan rakkautta ja hyväksyntää, epäonnistumisen pelko ei saa tilaa. Pelot elävät mielessä, eivät sydämessä. Keskity iloon, hyväksyntään ja kiitollisuuteen.Kohtele itseäsi hyvin. Se on äärimmäisen tärkeää. Vaikka elämän ulkoiset puitteet horjuisivatkin, rakkaus ja rauha sisälläsi eivät lähde mihinkään. Onkin viisasta keskittyä oman sisäisen tunnelman vaalimiseen.

Epäonnistumisen pelko on ohimenevä ilmiö. Mitä parempi itsetunto sinulla, sen vähemmän se vierailee mielessäsi. Muista, että sinun ei tarvitse uskoa sitä, mitä pelko sinulle sanoo. Turvaa sisäiseen viisauteesi ja hymyile pelko pois!

Toimittanut Mitra Vasara. 



Haluatko maksaa liikuntaeduilla?