Juokseminen yllättää mahdollisuuksillaan uudestaan ja uudestaan. Monipuoliset juoksureitit löytyvät lähes kaikilta ihan kotiovelta. Eikä moni ole kuullutkaan lähimetsien reiteistä, joita koiranulkoiluttajat ja muut liikkujat pitävät kunnossa vuoden ympäri.
Juoksu on monipuolista, juoksun tavoitteet voivat vaihdella hölkkälenkeistä ja juoksutapahtumista aina päiviä kestäviin juoksuvaelluksiin. Tavoitteita voi myös vaihtaa vaikka vuosittain oman kiinnostuksen mukaan. Harjoittelun monipuolisuutta voi lisätä helposti. Juoksemista tukeva, juoksijalle erityisen tärkeä lihaskuntoharjoittelu, onnistuu kotona tehtävillä lihaskuntotreeneillä tai apuna voi käyttää vaikka lähiseudun lähiliikuntapaikkaa.
Kaikkialta löytyy juoksureittejä
Tutustumalla hieman oman lähiseudun karttaan ja kokeilemalla netistä löytyviä juoksijoiden käyttämiä yhteisöpalveluja, oma reittitietous laajenee pienellä vaivalla, vain ottamalla mahdollisuudet omasta kotipiiristä käyttöön. Juokseminen antaa myös aivan erityisen mahdollisuuden tutustua Suomen kansallispuistoihin. Lähes jokainen suomalainen asuu helposti saavutettavan matkan päässä alueesta, josta löytyy reittejä ja polkuja juostavaksi.
Juoksukellojen tai kännykän avulla navigointi onnistuu pienellä perehtymisellä, vaikka suunnistuskokemus olisi vähäinen. Toisaalta jokaiselta suuremmalta paikkakunnalta löytyy juoksuporukoita, joiden kanssa myös poluille menemiseen saa aluksi varmuutta.
Eikä juoksemisen mahdollisuudet rajoitu pelkästään kotiseutuun. Juoksemalla avautuvat myös matkakohteet kotiseudun ulkopuolella. Juoksemalla on helppo mennä paikkoihin, jotka eivät sisälly normaaleihin turistikohteisiin. Juoksu on myös aikatehokasta. Kaikki harjoitukset ovat tehtävissä kotiovelta tai vaikka lasten treenien aikana. Lisäksi juoksu on yksi eniten kaloreita kuluttavista liikuntamuodoista eikä se juuri kuormita luontoakaan. Oikeastaan ainoa pakollinen varuste on juoksemiseen sopivat kengät.
Lue myös: Miten valita sopivat juoksukengät
Miksi juoksuvalmennukseen kannattaa lähteä?
Juoksua voi harrastaa kuka tahansa ja mistä tahansa. Kehittymisen kannalta on kuitenkin varmistettava, että sinulla on olemassa hyvä treeniohjelma. On huolehdittava, että treenat tarpeeksi usein ja monipuolisesti. Lisäksi on huolehdittava lihaskuntoharjoittelusta sekä juoksua tukevasta ruokavaliosta sekä levosta ja palautumisesta.
Suurin osa juoksemiseen liittyvistä ongelmista johtuu liian nopeasta rasituksen muutoksesta tai lihaskuntoharjoittelun laiminlyönnistä. Tämän vuoksi juoksu on parasta aloittaa ammatilaisen ohjein. Kehittymisen ja terveellisen liikkumisen kannalta riittävä energian saanti on erityisen tärkeää.RUN-juoksuvalmennuksessa riittävä energiansaanti varmistetaan ammattilaisen tekemillä ruokavalioilla.
Oikeaoppisen harjoitusohjelman avulla juoksusi kehittyy ja saavutat tavoitteesi mahdollisimman turvallisesti. RUN-juoksuvalmennus™ sopii kaikentasoisille juoksijoille sillä valmennuksessa on kolme eri tasoista ryhmää, STARTER (juoksuharrastusta aloitteleville), RUNNER (10km juoksukuntoa tavoitteleville) ja PRO (esimerkiksi puolimaratonia tavoitteleville). Saat kaikkien ryhmien treeniohjelmat käyttöösi.
RUN-juoksuvalmennuksessa saat vinkkejä juoksutekniikkaan ja treeniohjelmassa on huomioitu kokonaisuus, jonka avulla pääset ottamaan juoksuharrastuksesta kaiken irti.
Valmentaja on tukenasi koko valmennuksen keston (12vko) ajan ja vastaa kysymyksiisi ja auttaa sinua pääsemään tavoitteeseesi.
Artikkelin kirjoitti RUN-valmentaja Teemu Lemmettylä.
Juoksukelit alkavat olla kohdallaan joten kaiva lenkkitossut kaapista ja lähde mukaan RUN-juoksuvalmennukseen!