Team FitFarm

Suomen paras valmennusteam koostuu hyvin erilaisista persoonista. Jokainen valmentaja on tarkkaan valittu ja koulutettu tehtäväänsä. Jotta valmennettaville voidaan taata huipputulokset on tärkeää, että valmentaja itse tietää miten harjoitellaan ja dieetataan kovaa ja kurinalaisesti. Siksi kaikilla teamin jäsenillä on kokemusta myös kilpailemisesta.

Aloittelijoiden ei tarvitse pelätä valmennukseen tulemista, sillä team on tottunut tekemään töitä myös vasta-alkajien ja merkittävästi ylipainoisten kanssa. Myöskään iällä tai sukupuolella ei ole väliä. Sohvaperunasta saadaan valmennusjakson aikana tehtyä aktiiviliikkuja.

Kovaa treeniä ja teräskuntoa hakeville konkareille taas suunnitellaan sellaiset ohjelmat, että tulokset puhukoon puolestaan.

Harjoittelun lisäksi teamin jäsenet pitävät huolta myös valmennettavien henkisestä puolesta, ja matka kohti täydellistä kehoa kuljetaan yhdessä niin myötä- kuin vastamäessäkin.

Teamin jäseniä voi tavata Tampereella, Helsingissä, Turussa, Vaasassa, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Kotkassa. Valmennettavat asuvat ympäri Suomea, joten matka ei ole este valmennuksen aloittamiselle, kunhan asenne on kunnossa!

FitFarm -team on vertaansa vailla ja valmennukseen valitut ihmiset pääsevät ainutlaatuiseen huippuvalmennukseen, jossa tulokset ovat taattuja!

 

Jutta Gustafsberg

Jutan energisyys ja positiivisuus ei voi olla tarttumatta. 

Poliisinakin työskennellyt Jutta on käynyt liikunnanohjauksen peruskurssin ja suorittanut kuntosaliohjaajatutkinnon. Takana on omaa kuntosaliharjoittelua parikymmentä vuotta ja hänen mukaansa kuntosali on se paikka, jossa muovataan unelmien vartalo, oli tavoitteena pieni ja kiinteä vartalo tai suuret lihakset. Jutan sanoin onnistuminen on tahdosta kiinni ja hänen kannustusellaan ja positiivisuudellaan matkaa kohti päämäärää on mukava kulkea.

38-vuotias valmentaja on 8-vuotiaan pojan äiti ja omalla olemuksellan osoittaa, että myös aikuisella iällä oleva nainen voi saavuttaa unelmiensa vartalon.

Jutta on vuoden 2011 body fitnessin SM. Vuonna 2010 hän voitti mastereiden SM:n. Kisakokemusta on myös EM- (6. sija) ja MM- kisoista (15. sija).

Kaikki valmennettavat tapaavat Jutta PT-päivillä.

Jutta kannustaa kaikenikäisiä ja kokoisia miehiä ja naisia tarttumaan haasteeseen. Tavoitteena täydellinen vartalo!

jutta@fitfarm.fi

 

 

Satu Kalmi

Satu vastaa pääkaupunkiseudun valmennuksista.

Satu on treenannut kilpailuihin tähdäten vuodesta 2005 lähtien päävalmentaja Bullin opeilla. Kisakokemusta löytyy kahdesta eri lajista; Body Fitneksestä sekä voimanostosta. Satu on vuoden 2010 Euroopanmestari niin penkkipunnerruksessa kuin voimannostossakin. Vuonna 2011 body fitness +163 cm SM-finaalissa.

Sadulle on kehittynyt erittäin vahva kokemus treenaamisesta ja oikeanlaisesta ravinnosta. Vastaukset ravintoon ja lisäravinteisiin liittyviin kysymyksiin tulevat kuin apteekin hyllyltä. Lisäksi lihashuolto on tuttua, koska hän on koulutukseltaan hieroja. Satu perehtyy jatkuvasti kansainvälisiin alan uusimpiin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Näin hän pysyy ajanhermolla, mitä maailmalla tapahtuu ja saa uusimmat tiedot Teamin käyttöön.

Lisäksi Satun erityisosaamista ovat fitness-kisaan menevien poseerausopetukset. T-kävelyt ja perusposeeraukset hoidetaan kuntoon hänen tarkan silmänsä alla.

satu@fitfarm.fi

 

Tero Kivinen

Tero on valmentaja, josta huokuu intohimo saliharjoittelua kohtaan.  Hän on kilpakehonrakentaja, joka haluaa jakaa kaiken tiedon ja antaa tuen valmennettaville.

Turhaa ei Tero ole varmasti saanut titteliä Suomen Paras personal trainer.

Teron vahvimpia puolia on jatkuva tiedonhankinta alalta. Hän on lyhyessä ajassa ehtinyt saamaan itselleen kattavan tiedon kuntosaliharjoittelusta ja ravinnosta. Tärkein oppikoulu treenaamisen suhteen on ollut harjoittelu Bullin treenikaverina.

Teron positiivinen ja kannustava asenne takaa valmennettaville huipputehokkaat treenit kuntosalilla. Tero tekee valmennuksia Tampereella.

tero@fitfarm.fi

 

 

 

 

Jari “Bull” Mentula

Teamin päävalmentaja ammattikehonrakentaja Bull on Suomen tunnetuin fitness- ja kehonrakennusvalmentaja. Hänen asiakkaansa ovat hyvin erilaisia, merkitävästi ylipainoisista liikuntaa harrastamattomista ihmisistä aina maailman parhaisiin voimanostajiin, fitnesskilpailijoihin ja kehonrakentajiin. Miehiä ja naisia on valmennuksessa tasapuolisesti. Bullin tieto treenaamisesta, ravinnosta ja lisäravinteista on kiistaton.

Valmentajana Bull on vaativa, mutta hänen ohjeillaan pääsee varmasti haluttuihin tuloksiin. Päävalmentajan tehtävä on myös ratkaista ongelmat, joita mahdollisesti valmennusjakson aikana valmennettavalle ilmenee.

Bull myös kumoaa väitteet, etteikö kehonrakentaja voisi olla vahva, sillä hän on hallitseva Euroopanmestari penkkipunnerruksessa tuloksella 320 kg.

Kisaan tähtäävät kilpailijat ovat aina Bullin suorassa valmennuksessa.

Bullin toimisto on Tampereella.

bull@fitfarm.fi

 

 

Juha Mentula

Juhalla on laaja kokemus eri voimailualoilta. Treenikokemusta löytyy pitkältä ajalta voimannoston ja kehonrakennuksen saralta. Voimannostostossa mitalleita on kertynyt SM- EM- ja MM-kisoista.

Juha on saanut oppinsa veljeltään Bullilta ja on käynyt läpi rankan treenikoulun. Hän siis tietää, miten harjoitellaan kovaa ja tuloksekkaasti.

Erityinen vahvuus on opastaa perusliikkeiden oikeat suoritustekniikat siten, että treeneistä saadaan tehot irti. Nämä perusliikkeet ovat kaiken harjoittelun kivijalka.

Juhan osaaamista Team hyödyntämään kuntosaliohjauksissa niin harrastelijoiden kuin kovaa treenaavienkin suhteen. Juha tapaa valmennettavia Tampereella.

juha@fitfarm.fi

 

 

 

 

Samuli Koutajoki

Samulilla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus kuntosaliharjoittelun taholta. Ensimmäiset kisansa hän kilpaili kehonrakennuksessa vuonna -92 ja vuonna 2010 hän nousi kilpailulavalle myös kansainvälisessä kilpailussa. Samuli toimii Lahdessa kuntosaliyrittäjänä ja tapaa päivittäin eritasoisia kuntoilijoita.

Samulissa on havaittavissa jo kaukaa rakkaus lajiin. Hän sitoutuu  työhönsä ja jakaa auliisti vuosien varrella kartuttamaansa oppia muillekkin mieluusti.

Samulin mielestä liikaa tietoa / taitoa ei omata ja sen vuoksi uutta osaamista niin ravinnon kuin treeninkin suhteen haetaan ulkomailta asti. Tästä esimerkkinä yhteinen matka 2009 Los Angelesiin Bullin kanssa, josta myös Samulin ja Bullin valmennusyhteistyö sai alkunsa.

Samuli valmentaa Lahdessa, Helsingissä, Kotkassa ja Lappeenrannassa.

samuli@fitfarm.fi

 

 

 

 

Ronnie Niemi

Ronnie on harrastanut kilpaurheilua lapsesta saakka ja jääkiekkoa hän on pelannut korkealla tasolla. Ura kuitenkin päättyi loukkaantumisiin, jonka jälkeen kuntoutus alkoi kuntosalin puolella. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kilpaili ensimmäistä kertaa kehonrakennuksessa. Jatkoa kisauralle on luvassa. Bullin kanssa Ronnie on tehnyt yhteistytä vuodesta 2007 ja valmennusyhteistyössä on mukana myös Dorian Yates, joten tuoreinta tietoa saadaan myös maailmalta.

Ronnie on työskennellyt liikunnanopettajana ja personal trainerina kymmenisen vuotta, joten valmennuskokeus on mittava. Työnsä parissa hän on tavannut hyvin erilaisia ja erikuntoisia ihmisiä.

Tällä hetkellä Ronnie toimii kansainvälisen vaate- ja lisäravinnemerkin maanjohtajana Suomessa. Sivutyönään hän kuitekin tapaa Vaasasassa valmennettavia.

Ronnie uskoo “olet mitä syöt”-periaatteeseen. Hänelle ravinto- ja treeniasiat ovat sydämenasioita. Hän on oppinut myös sen, että mitään ei saa ilmaiseksi. Kun päämäärä on olemassa kaikki on tavoitettavissa!

Valmennuskielenä suomen lisäksi ruotsi ja englanti.

ronnie@fitfarm.fi

 

 

Janne Käyhty

Turun seudulla ja toisinaan myös muuallakin Etelä-Suomessa, ohjauksia ja treenejä kanssanne on sparraamassa Janne Käyhty. Siviiliammatissaan hän toimii Turun lentoasemalla lennonjohtajana.

Janne lopetti kehonrakennusuransa vuonna 2006 raskaansarjan Suomen mestaruuteen. Kuntosaliurheilua hän on harrastanut yli parikymmentä vuotta, jona aikana on kehittynyt valveutunut silmä ja tietämys niin treenamiseen kuin ruokavalioihinkin.

Jannea on usein kysytty personal traineriksi, mutta vasta nyt hyvän tiimin löydyttyä hän alkaa työstämään Fitfarmin asiakkaita kohti ihannevartaloita.

Janne on helposti lähestyttävä, pilke silmäkulmassa pedantisti töitä tekevä ja auttaa teitä mielellään pääsemään kohti tavoitteitanne!

Jannea voi tavata Turussa ja välillä myös Helsingissä.

janne@fitfarm.fi

 

 

 

Minna Pajulahti

Minna Pajulahti

Minna on IFBB Pro, eli fitnessammattilainen.

Minnalla on takanaan jo yli 20-vuotta kilpaurheilua. Lajeina ovat olleet joukkuevoimistelu, kilpacheerleading sekä fitness. 
 
Minna on cheerleadingin moninkertainen SM 1., EM 1. ja MM-hopeamitalisti.
Fitneksessä Minna on kilpaillut yli 10-vuotta, josta parhaita saavutuksia on nuorten ja yleisen sarjan Suomenmestaruus, sekä junioreiden MM-hopea. Vuonna 2010 hän kilpaili Arnold Amateurissa ja voitti hopeaa. Minna kilpailee tällä hetkellä IFBB fitness ammattilaisena.
 
Minna aloitti kuntosaliohjaukset ja ryhmäliikuntatuntien vetämisen jo 18-vuotiaana. Tällä hetkellä päätyökseen Minna toimii lentoemäntänä. Tiukkojen kuntosalitreenien lisäksi hän tekee koreografioita fitness-ohjelmiin sekä poseerausohjelmiin. Esiintymis- ja lavavalmennus kuuluvat myös Minnan osaamisalueisiin.
 
Minna on vaativa mutta kannustava ohjaaja, joka haluaa valmennettaviltaan tuloksia ja tekee kaikkensa, jotta haluttuun tavoitteeseen päästään!
 
Minna ohjaa Tampereella.
 
minna@fitfarm.fi

 

Mikko Korpeinen

Mikko Korpeinen

 

Mikko on koutukseltaan personal trainen. Hän myös kouluttaa uusia personal trainereita ja kuntosaliohaajia. Hänen tietämyksensä alasta onkin erinomainen.

 
Mikko on kilpaillut vuodesta 1997 voimannnostossa, nyrkkeilyssä, klassisessa kehonrakennuksessa ja kehonrakennuksessa. Viimeiset kolme vuotta hän on treenannut päävalmentaja Bullin opeilla. Tieto taitoa on kertynyt useista eri lajeista ja niihin liittyvistä harjoitustavoista. 
 
Mikko lupaa, että treenattavat tulevat saamaan armontonta kyytiä matkalla kohti omaa tavoitetta. Treenit siis viedään hänen johdollaan alusta loppuun 110 %:sti.
Mikkoa tapaa Tampereella. 

mikko@fitfarm.fi

 

 


Jari LeskinenJari Leskinen

Jari on koulutettu personal trainer Helsingistä. Kova treeni ja kilpaileminen on osa Jarin elämää. 

Painoharjoittelua Jarilla on takana 13 vuotta. Hän on kilpaillut yleisurheilussa, penkkipunnerruksessa ja kehonrakennuksessa.

2007 Jari voitti noviisien –90 kg sarjan kehonrakennuksessa. Vuonna 2011 hän oli viides –90 kg yleisessä sarjassa.

Kokemusta valmennuksesta, painonhallinnastasta ja kovasta treenistä on kertynyt monien vuosien varrella. Luonteeltaan Jari on positiivinen, kannustava ja hänen ammattitaitoisessa opissaan valmennettavat saavat kokea mahtavia elämyksiä tiukkojen treenien merkeissä.

Tällä hetkellä Jari itse treenaa kovaa kilpailut mielessään ja on erittäin motivoitunut auttamaan ihmisiä pääsemään tavoitteisiinsa.

Valmennuksia Jari tekee Helsingissä.

jari@fitfarm.fi

 

 

 Annina Kiukkonen

Annina valmistautuu Bullin tarkan silmän alla ensimmäisiin Body Fitness kisoihinsa keväällä 2012. Annina on käynyt läpi koko FitFarmin tarjonnan myös asiakkaana, eli kokemusta löytyy niin Go Fat Go kuin Lite- jaksoista aina PT-valmennukseen ja siitä kisavalmennukseen saakka. Anninalla on siis kokemusta niin laihduttamisesta, kuin tavoitteellisesta treenaamisestakin.
 
Annina vastailee kysymyksiin FitFarmin info-meilissä ja pyörii ahkerasti foorumilla ja vastaa yleisiin kysymyksiin oman kokemuksensa perusteella ja tsemppailee siellä tarvittaessa.

Anninaan voi ottaa yhteyttä jos olet kiinnostunut pt- valmennuksista, muista valmennuspaketeista,l askutusasioissa ja muissa yleisissä asioissa.

info@fitfarm.fi

 

 

Kirjaudu sisään
Sähköposti:

Salasana:


Salasana hukassa?

Voit vaihtaa salasanasi syöttämällä sähköpostiosoitteesi tähän. Salasanan muutos tulee voimaan vain klikkaamalla sähköpostissa tullutta linkkiä.




Osallistu!

Päivän kysymys
Onko hyvä että julkaisemme päivän kysymyksen vastauksia sivuilla?